Deir Jassin: Taistelu vai joukkomurha?

Moshe Aumann

Deir Jassin nostetaan säännöllisesti keskustelun aiheeksi joka huhtikuu, kun Israelille vihamieliset arabipropagandistit esittävät tapahtuman tärkeimpänä tekijänä arabipakolaisongelman luomisessa ja Israelin verenhimoisena terroristirikollisena. Tapahtumaan osalliset maanalaiset joukot - Irgun ja Stern-ryhmät - kuvataan "satojen avuttomien ja puolustuskyvyttömien arabikyläläisten julmina teurastajina". Tämän ilmiön historiallis-psykologista taustaa valaistaan seuraavassa, mutta ensin on olennaista selvittää tosiasiat. Deir Jassinin taistelu tapahtui huhtikuussa 1948, mutta ymmärtääksemme täysin tapahtumia, meidän täytyy mennä vähän pidemmälle taaksepäin, marraskuun loppuun 1947.

30. päivä marraskuuta 1947 arabien säännölliset ja epäsäännölliset joukot suorittivat ensimmäisen sarjan hyökkäyksiä Palestiinan juutalaista väestöä vastaan yrityksenään sabotoida edellisen päivän YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä, jonka mukaan osaan Palestiinaan tulee perustaa juutalaisvaltio. Seuraavina kuukausina hyökkäykset juutalaisväestöä vastaan ja niiden seurauksena sodan uhrit lisääntyivät. 16. päivä helmikuuta 1948 YK:n Palestiinan komissio esitti turvallisuusneuvostolle raportin, joka sisälsi seuraavan lausuman: "Voimakkaat arabien etupiirit sekä Palestiinan sisä- että ulkopuolella uhmaavat yleiskokouksen päätöslauselmaa ja ovat ryhtyneet harkittuun yritykseen muuttaakseen väkivalloin siinä muodostettua ratkaisua." Tuloksena tästä kehityksestä Jerusalemin kaupunki, jossa oli 100 000 juutalaista ja 60 000 arabiasukasta, joutui erityisen vaikeaan asemaan. Juutalaista Jerusalemia ympäröivät kolmelta eri suunnalta arabijoukot, jotka pitivät yllä jatkuvaa tykkien rumputulta ja katkoivat kaupungin huoltolinjat. Katutaisteluja käytiin kaupungin eri osissa. Jerusalemilta katkaistiin sen tärkein vedensaantilähde, ruoka säännösteltiin, ja huoltokuljetukset täytyi tuoda saattueissa rannikkotasangolta. Ainoa reitti oli tuolloin pelkästään tie, joka yhdisti Jerusalemin Tel-Avivin ja maan muiden osien kanssa.

Niiden taistelujen aikana, jotka puhkesivat talven 1947-48 kuluessa, arabijoukot saapuivat kahteen kylään, jotka hallitsivat tätä elintärkeätä Jerusalemin sisääntuloväylää: Castel ja Deir Jassin. Arabijoukot muuttivat nopeasti nämä kaksi kylää sotilastukikohdiksi evakuoimatta siviiliväestöä ja alkoivat näistä asemista uhata liikennettä Jerusalem-Tel - Aviv-tiellä. Siten Jerusalemin piiritys kiristyi. Murtaakseen piirityksen ja avatakseen ainakin tämän elintärkeän osan kaupungin sisääntuloväylästä juutalaiset maanalaiset järjestöt - Haganah, Irgun ja Stern-ryhmä - päättivät valloittaa Castelin ja Deir Jassinin. 9. päivä huhtikuuta Haganah sai haltuunsa Castelin kiivaiden taisteluiden jälkeen, joiden aikana kylä vaihtoi omistajaa useita kertoja.

Deir Jassinin kylä, joka sijaitsi kukkulalla 800 metriä meren pinnan yläpuolella ja 700 metrin päässä Givat Shaulin juutalaisesta esikaupunkialueesta Länsi-Jerusalemissa, oli toiminut arabien YK-päätöksen jälkeen seuranneiden hyökkäyksien alkamisesta lähtien hyökkäävien joukkojen huoltotukikohtana. Siitä oli tullut sekä vastaanotto- että sijoitustukikohta syyrialaiselle ja irakilaiselle vakinaiselle armeijalle. Kylä oli myös palvellut Beetlehemistä ja Ein Karemista sekä vastaavasti Jerusalemin etelä- ja länsipuolelta peräisin olevien taistelijoiden siirtotukikohtana Casteliin. Vuosien 1929 ja 1936-39 arabien veristen hyökkäysaaltojen aikana Deir Jassin tuli surullisen kuuluisaksi niiden terroristien tukikohtana, jotka kiusasivat Länsi-Jerusalemin esikaupunkeja. Kyläläisten itsensä halu sotaan tai rauhaan kadotti merkityksensä, koska Deir Jassinista oli tullut - kyläläisten suostumuksella tai ilman sitä - niiden ulkopuolisten aseistettujen arabijoukkojen sotilastukikohta, jotka jatkuvasti ampuivat väijyksistä läheiseen juutalaiseen esikaupunkiin. Esimerkiksi sanomalehti Davar kertoi uutisessaan 4. huhtikuuta edellisen yön ampumahyökkäyksestä Deir Jassinin, Ein Karemin ja Colonian kylistä "Jerusalemin läntisiä esikaupunkeja Beit HaKeremia ja Bayit Vegania vastaan".

Muutamaa päivää myöhemmin 9.huhtikuuta 120 taistelijaa, kaksi osastoa Irgunista ja yksi osasto Stern-ryhmästä, päätti ottaa haltuunsa kylän. Kylän sisäänkäynnin suulla kuorma-auton lavalle asennetun kovaäänisen avulla kaikkia aseistamattomia asukkaita pyydettiin arabian kielellä lähtemään alueelta, johon juutalaisten joukkojen oli määrä hyökätä. Tämä tehtiin vilpittömässä tarkoituksessa suojella mahdollisimman suuressa määrin siviilien henkiä - siitä huolimatta, että hyökkääjille oli selvää, että he menettivät näin tärkeän yllätysedun. Lähes kaksi sataa kyläläistä, jotka kuulivat ja noudattivat varoitusta, lähtivät kodeistaan ja säilyivät näin vahingoittumattomina. Jotkut heistä pakenivat läheisiin arabikyliin, ja taistelun jälkeen Irgunin jäsenet kuljettivat jotkut Jerusalemin arabisektorille, jossa he saivat väliaikaisen suojan. Arabitaistelijat - osa heistä oli syyrialaisia ja irakilaisia ja osa paikallisia - asettuivat asemiin kivitaloihin, joista he avasivat tulen eteneviä juutalaisia joukkoja vastaan. Juutalaisten joukkojen oli pakko taistella kiivaasti talo talolta, jolloin he kykenivät vaientamaan ampumisen vain heittämällä kranaatteja niihin taloihin, joista tulitettiin. Kun juutalaisten ammukset loppuivat, he alkoivat käyttää irakilaisia aseita, joita he olivat saaneet vallatuista taloista. 120 juutalaisesta taistelijasta 4 Irgunista ja 1 Stern-ryhmästä sai surmansa taistelun kuluessa, ja 36 muuta, heidän joukossaan Irgunin miesten komentaja, haavoittui.

Kun juutalaiset taistelijat astuivat vallattuihin taloihin, heitä kohtasi kaamea näky: tapettujen arabitaistelijoiden ruumiiden vieressä makasi monia arabisiviilien ruumiita, heidän joukossaan naisia ja lapsia. Emme tule koskaan tietämään, estettiinkö heitä pakenemasta vai jäivätkö he paikalle omasta vapaasta halustaan luottaen, että arabisotilaat puolustaisivat heitä. Joka tapauksessa tämä oli epäilemättä jälleen esimerkki arabitaistelijoiden kunnioituksen puutteesta ihmiselämää kohtaan. Sen sijaan, että he olisivat siirtäneet siviilit pois taistelukentältä, he pitivät heidät keskellään ja käyttivät heitä kilpenä.

Eräässä pamfletissa nimeltä "Israelin aggressio", jonka Arabiliigan pääsihteeristö julkaisi (s. 10), kerrotaan varoituksesta, joka edelsi juutalaisten saapumista kylään: "Kovaääniset, jotka vaativat kylän asukkaita evakuoimaan sen välittömästi, yllättivät huhtikuun 9. päivän 1948 iltana Jerusalemin reunamilla sijainneen rauhallisen Deir Jassinin arabikylän. Jordanialainen sanomalehti Al-Urdun lainaa 9. huhtikuuta 1953 yhden kylän kunnioitetun vanhimman, Yunes Muhammed Assadin sanoja olosuhteista, joiden aikana tuli avattiin: "Juutalaisten tarkoituksena ei ollut vahingoittaa kylän asukkaita, vaan heidät pakotettiin tekemään niin sen jälkeen, kun asukkaat avasivat tulen heitä kohti ja heidän komentajansa tapettiin." (Tämä yksityiskohta ei pidä yhtä todellisuuden kanssa komentajaan nähden: kirjoittaja näki ilmeisesti komentajan kaatuvan haavoittuneena ja ajatteli hänen kuolleen).

Niinä vuosina, jotka seurasivat Deir Jassinin taistelua tähän päivään asti, arabien propagandakoneisto on käyttänyt tätä tapahtumaa mustatakseen Israelia maailman mielipiteessä, ja tehdäkseen tämän mahdolliseksi, he ovat kääntäneet tosiasiat ylösalaisin ja salanneet olennaiset yksityiskohdat, jotka voisivat mahdollisesti vahingoittaa heidän versiotaan tästä kertomuksesta. Totuus on, että arabien kuvaus siitä, mitä tapahtui Deir Jassinissa ei muistuta ollenkaan sitä, mitä tuossa kylässä tapahtui, vaan pikemminkin se kertoo niistä lukemattomista tapahtumista, jolloin arabimellakoijat rääkkäsivät julmasti juutalaisia niiden vuosien aikana, jotka edelsivät Deir Jassinia: Jerusalemissa ja Jaffassa vuosina 1920 ja 1921, Hebronissa ja Safedissa vuonna 1929, monissa paikoissa vuosien 1936-1939 mellakoitten aikana, itsenäisyyssodan aikana Haifan öljynpuhdistamoissa (30. joulukuuta 1947), tiellä Hadassan sairaalaan Scopus-vuorella (13. huhtikuuta 1948) ja monissa muissa paikoissa. Yhdessäkään näissä tapahtumissa ei ollut varsinaista taistelua kahden osapuolen välillä. Arabien juutalaisia siirtokuntia vastaan kohdistama taistelu oli melkein kautta koko brittiläisen mandaatin ajan aseistamattomien siviilien tappamista ja omaisuuden tuhoamista, ja tämä julistettiin tarkoitukselliseksi tavoitteeksi. Tällainen taistelutapa toi mukanaan julmia teurastusmuotoja ja uhrien ruumiiden, sekä elävien että kuolleiden, häpäisyä.

Yhdenkään näiden tapahtumien yhteydessä ei kuultu virallisen arabitahon ilmaisevan pahoittelua kauhutekojen johdosta. Kun juutalaiset johtajat ilmaisivat surua siitä, että niin paljon rauhallisia kansalaisia oli saanut surmansa Deir Jassinin taistelussa, arabit tulkitsivat tämän syyllisyyden myöntämisenä.

Yhteenvetona:

Deir Jassin ei ollut "rauhallinen kylä" tämän ilmaisun hyväksytyssä merkityksessä, vaan paremminkin asutus, jonka arabiarmeija oli muuttanut Länsi-Jerusalemin ja sen 100 000 juutalaisen asukkaan elämänlankaa uhkaavaksi linnoitukseksi. Kylän siviiliasukkaille annettiin mahdollisuus paeta ennen kuin taistelut alkoivat, ja muutamat asukkaista todellakin käyttivät mahdollisuutta hyväkseen ja pelastuivat. Pitkä ja verinen taistelu tapahtui kylässä, ja taistelun kuluessa yksi kolmasosa juutalaisista joukoista haavoittui ja yksi viidesosa tapettiin. Taistelun aikana sen seurauksena, että asukkaiden koteja käytettiin tulitusasemina, siviilejä - joukossa myös naisia ja lapsia - sai surmansa. Taistelun jälkeen ei tapahtunut mitään siviilien "kylmäveristä teurastusta". Muutamat asukkaista, jotka ottivat ennakkovaroituksesta vaarin, pakenivat, ja jäljelle jääneet kuljetettiin väliaikaisiin majoitussuojiin Itä-Jerusalemissa.

Arabien pako Palestiinan ulkopuolelle tai niille alueille, jotka hyökkäävät armeijat olivat valloittaneet, alkoi useita kuukausia ennen Deir Jassinia, mutta se kiihtyi ja kasvoi taistelun jälkeen. Edellä mainitussa Al-Urdunin artikkelissa Yunes Muhamedin sanoin: "Arabien lähtö muista kylistä ei ollut seurausta taistelusta itsestään, vaan liioitellusta kuvauksesta, jota arabijohtajat levittivät siitä yllyttääkseen kansaa taistelemaan juutalaisia vastaan."

Lähde:

Moshe Aumann: Deir Yassin: Battle or Massacre?

Käännös: Markku Auramo