Etniset ja uskonnolliset vähemmistöt Israelissa

The State of Israel will be open for Jewish immigration and for the ingathering of the Exiles; it will foster the development of the country for the benefit of all its inhabitants; it will be based on freedom, justice and peace as envisaged by the prophets of Israel; it will ensure complete equality of social and political rights to all its inhabitants irrespective of religion, race or sex; it will guarantee freedom of religion, conscience, language, education and culture; it will safeguard the Holy Places of all religions; and it will be faithful to the principles of the Charter of the United Nations.

Israel's Declaration of Independence

Israelin valtio on avoin juutalaisten maahanmuutolle ja karkotettujen kokoamiselle; se hoitaa maan kehitystä kaikkien sen asukkaiden hyväksi; se perustuu vapaudelle, oikeudelle ja rauhalle siten kuin Israelin profeetat sen näkivät; se varmistaa täyden sosiaalisten ja poliittisten oikeuksien tasa-arvoisuuden kaikille asukkailleen uskontoon, rotuun tai sukupuoleen katsomatta; se takaa uskonnon-, omantunnon-, kielen, koulutuksen ja kulttuurin vapauden; se turvaa kaikkien uskontojen pyhät paikat; ja se on uskollinen YK:n peruskirjan periaatteille.

 Israelin itsenäisyysjulistus

Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä. Kohdelkaa joukossanne asuvia muukalaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.  (3 Moos. 19:33-34)

1. Israel - demokraattinen, monikulttuurinen yhteiskunta

2. Israelin ei-juutalaiset vähemmistöt

3. Uskonnonvapaus Israelissa

4. Demokratia ja turvallisuus

5. Israelin arabit

6. Israelin arabien sosiaalinen ja taloudellinen asema

7. Israelin arabit ja terrorismi

1. Israel - demokraattinen, monikulttuurinen yhteiskunta

Israel perustettiin juutalaisten kansalliseksi kodiksi, mutta samalla se on demokraattinen, pluralistinen valtio, joka takaa kaikille sen asukkaille samat kansalaisoikeudet. Israelin 6,6 miljoonainen väestö koostuu monista eri kulttuureja, kansallisuuksia ja uskontoja edustavista ryhmistä. Etnisesti suurimmat ryhmät ovat juutalaiset (77%) ja arabit (19%), ja loput 4% koostuu druuseista, kirkiiseistä ja muista pienemmistä ryhmistä.

Balfourin julistuksen (1917), Kansainliiton mandaatin (1922) ja YK:n päätöslauselman nro 181 (1947) mukaisesti Israelin tehtävänä on tarjota turvapaikka ja kotimaa juutalaiselle kansalle. Samalla se kuitenkin alusta asti määritteli itsensä myös demokraattiseksi valtioksi, joka toteuttaa kaikkien kansalaisten tasa-arvoisuutta ja demokraattisia kansalaisoikeuksia.

2. Israelin ei-juutalaiset vähemmistöt

Israelin arabeista suurin osa on uskonnoltaan sunnimuslimeja, ja noin puolet heistä asuu Pohjois-Israelissa pienissä kylissä ja kaupungeissa. Beduiinit, joita on n.170 000 ja jotka ovat myös uskonnoltaan muslimeja, asuvat pääosin Israelin eteläosissa. Heidän traditionaalinen elämäntapansa on ollut vaeltava paimentolaisuus, mutta viime aikoina beduiinit ovat alkaneet perustaa pysyviä yhdyskuntia. Kristityt arabit, joita on n.113 000 ja jotka kuuluvat pääasiassa kreikkalaiskatoliseen, ortodoksiseen ja roomalaiskatoliseen kirkkoon, elävät pääosin Israelin kaupungeissa.

Druusit, joita on n. 106 000, puhuvat arabiaa ja asuvat 22 kylässä Pohjois-Israelissa, ja he muodostavat oman erillisen kulttuurisen, sosiaalisen ja uskonnollisen yhteisönsä. Kirkiisit, joita on n. 3000, ovat uskonnoltaan sunnimuslimeja ja asuvat kahdessa kylässä Pohjois-Israelissa. He eivät ole etnisesti arabeja, vaan muodostavat oman identiteetiltään ainutlaatuisen ryhmänsä Israelin elämässä.

Israelin kristitystä vähemmistöstä suurin osa on arabeja; n. 23 000 muusta kristitystä monet ovat juutalaisten maahanmuuttajien puolisoita. Kristittyjen arabien demografinen profiili eroaa joissakin suhteissa Israelin muslimiarabeista ja monissa suhteissa heidän elämäntapansa on lähempänä Israelin juutalaisväestön elämäntapaa. Useimmat heistä ovat korkeasti koulutettuja kaupunkilaisia, kolmasosa naisista ja suurin osa miehistä on työelämässä, monet akateemisissa, teknisissä tai vapaissa ammateissa.

3. Uskonnonvapaus Israelissa

Israelilla ei ole valtion virallista uskontoa, vaan se turvaa kaikkien sekä juutalaisten että ei-juutalaisten asukkaidensa valitseman uskonnon harjoittamisen. Valtion laitokset ottavat huomioon eri uskontojen noudattamisen käytännössä - esimerkiksi kiellon tehdä työtä eri uskontojen pyhinä päivinä - eikä pakota juutalaisia tai ei-juutalaisia rikkomaan niitä.

Jokaista pyhää paikkaa ja pyhäkköä hallinnoi kyseisen uskonnon omat uskonnolliset viranomaiset, ja niihin pääsy ja uskonnon harjoittaminen niissä on turvattu lailla. Pyhien paikkojen suojelua koskevassa laissa (11/1967) sanotaan: "Pyhiä paikkoja pitää suojella häpäisyltä tai loukkauksilta tai miltään, mikä estäisi eri uskontojen harjoittajien pääsyn heille pyhiin paikkoihin tai loukkaisi heidän tunteitaan noita paikkoja kohtaan." Tällä lailla haluttiin varmistaa kaikkien uskontojen harjoittajien pääsy heille pyhiin paikkoihin myös Jerusalemin vanhassa kaupungissa, joka oli Kuuden päivän sodassa (6/1967)siirtynyt Israelin hallintaan Jordanialta.

Jordanian hallinnon alaisuudessa juutalaisilta oli estetty pääsy Itä-Jerusalemissa sijaitsevalle Itkumuurille ja muille juutalaisuuden pyhille paikoille. Israelin itsenäisyyssodassa (1948) jordanialaiset valtasivat Itä-Jerusalemin ja sodan jälkeen tuhosivat sen 58 synagogasta 35 ja häpäisivät loppuja käyttämällä niitä talleina, kanaloina ja käymälöinä. Vanhimmat tuhotuista synagogista olivat 1200-luvulta. Samalla jordanialaiset tuhosivat myös korvaamattoman arvokkaat kirjakääröt: tuhansia ikivanhoja kirjakääröjä ja pyhiä kirjoja poltettiin tuhkaksi. Myös juutalaiset hautausmaat häväistiin ja hautakiviä käytettiin teiden kiveyksiin ja rakennusmateriaalina.

Jordanian hallinnon aikana myös Israelin muslimikansalaisilta oli kielletty pääsy Itä-Jerusalemin pyhiin paikkoihin, joista tärkeimmät ovat Temppelivuorella sijaitsevat moskeijat, ja myös Itä-Jerusalemin kristittyjä asukkaita ja yhteisöjä diskriminoitiin monin säädöksin ja rajoituksin.

Nykyään Israelin valtio hallinnoi Itkumuuria, joka on viimeinen säilynyt rakennelma roomalaisten tuhoamasta Jerusalemin temppelistä ja juutalaisten pyhin paikka ja sijaitsee suoraan Temppelivuoren alapuolella; Temppelivuorta, jolla nykyään sijaitsevat Kalliomoskeija ja Al-Aksa moskeija, hallinnoi muslimien uskonnollinen neuvosto Wakf. Kristityt viranomaiset hallinnoivat ja pitävät yllä kristittyjen pyhiä paikkoja kuten Via Dolorosaa, Viimeisen ehtoollisen salia (Yläsalia), Marian ilmestyksen kirkkoa (Nasaretissa). Myös druuseilla, karaiiteilla, bahailaisilla ja muilla ryhmillä on omat pyhät paikkansa, joita he itse hallinnoivat.

Israel on ainoita Lähi-idän maita, joissa kristityillä on täysi uskonnonvapaus ja samat kansalaisoikeudet valtaväestön kanssa. Se on myös ainoa maa, jossa kristittyjen lukumäärä on lisääntynyt. Israelin perustamisvuonna kristittyjä oli 34 000, nykyään lukumäärä on 140 000. Vuosina 1995-2003 kristittyjen määrä Israelissa lisääntyi 14,1%:lla, kun esimerkiksi Palestiinan itsehallintoalueella kristittyjen määrä putosi vuosina 1997-2003 Länsirannalla 29%lla ja Gazassa 20%:lla. Kolme neljäsosaa Beetlehemin kristitystä väestöstä on muuttanut pois Palestiinan itsehallinnon aikana. Tämä kehitys johtuu Palestiinan itsehallinnon päätöksestä määritellä islam viralliseksi uskonnoksi, sen käyttöönottamasta sharia -laista, kristittyjen kohtaamasta diskriminoinnista ja vainosta sekä väkivaltaisten terrorijärjestöjen mielivallasta palestiinalaisalueilla.

4. Demokratia ja turvallisuus

Israel ei ole niinkään kulttuurien sulatusuuni kuin mosaiikkimainen yhteiskunta, joka syntyy erilaisten kansalaisryhmien rinnakkaiselosta yhteisessä demokraattisessa valtiossa. Israelin virallinen politiikka ei erottele näitä ryhmiä, vaan monet kulttuuriset, kansalliset, uskonnolliset ja kielelliset ryhmät elävät itse valitsemallaan erillisellä elämäntyylillä omissa yhteisöissään säilyttäen oman identiteettinsä.

Huolimatta yhteiskunnan kirjavuudesta ja usein kuumentuneesta poliittisesta elämästä Israelin yhteiskunta on melko stabiili ja tasapainoinen. Sosio-ekonominen ja poliittinen jännite Israelin eri kansanosien välillä on pysynyt kohtuullisena huolimatta Israelin yhteiskunnan sisältä ja ulkoa kohtaamista haasteista, mikä johtuu pitkälti Israelin yhteiskunnan korkeasta poliittisen ja oikeusjärjestelmän demokraattisuusasteesta. Israelin kansanedustuslaitos perustuu monipuoluejärjestelmään ja suhteelliseen vaalitapaan, jossa eri kansanosat pääsevät edustetuiksi.

Israel on kyennyt kehittämään ja säilyttämään korkean demokratiatason huolimatta siitä, että se on alusta asti joutunut naapurivaltioiden tuhoamisyritysten kohteeksi ja sen yhteiskunta elää jatkuvien väkivaltaisten iskujen paineessa. Israelin korkeimman oikeuden puheenjohtaja tuomari Aharon Barakin mukaan "demokraattisten kansojen pitää taistella terrorismia vastaan säilyttäen samalla tasapaino kahden ristiriitaisen periaatteen ja arvojen välillä: Toisaalta meidän pitää ottaa huomioon ne arvot ja periaatteet, jotka koskevat valtion ja sen kansalaisten turvallisuutta. Ihmisoikeudet eivät voi olla syy kansalliseen tuhoon, ne eivät voi oikeuttaa kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa kansallisen turvallisuuden laiminlyömistä, eikä myöskään perustuslaki voi olla resepti kansalliseen itsetuhoon.  Mutta toisaalta, meidän tulee myös ottaa huomioon ne arvot ja periaatteet, jotka koskevat ihmisarvoa ja vapautta. Kansallinen turvallisuus ei voi oikeuttaa ihmisoikeuksien rajoittamista kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa."

5. Israelin arabit

Juutalaisvaltio vetosi itsenäisyysjulistuksessaan (14.5.1948) arabiasukkaisiinsa: We appeal - in the midst of the onslaught launched against us now for months - to the Arab inhabitants of the State of Israel to preserve peace and participate in the building of the State on the basis of full and equal citizenship and due representation in all its provisional and permanent institutions.

Me vetoamme - meitä vastaan kuukausia kestäneen hyökkäyksen keskellä - Israelin valtion arabiasukkaisiin, jotta he säilyttäisivät rauhan ja osallistuisivat valtion rakentamiseen täyden ja tasa-arvoisen kansalaisuuden pohjalta ja asiaankuuluvasti edustettuina sen tilapäisissä ja pysyvissä instituutioissa. 

Vastaperustettu Israel joutui vuorokauden sisällä itsenäistymisjulistuksestaan ympäröivien arabivaltioiden, Syyrian, Libanonin, Jordanian, Irakin ja Egyptin hyökkäyksen kohteeksi. Osa alueen arabiasukkaista poistui itsenäisyyssotaa edeltävinä kuukausina näiden valtioiden alueelle tai YK:n jakopäätöksessä arabeille jaetuille alueille. Israeliin jäi n. 170 000 arabia, joista osa oli heti sodan jälkeen palanneita.

Israelin arabit ovat Israelin täysivaltaisia kansalaisia. Itsenäisyyssodan jälkeisinä vuosina, joita leimasivat sotatila ympäröivien arabivaltioiden kanssa, rajojen häilyvyys ja väestön liikkeet rajojen yli, arabikylät oli alistettu sotilashallinnon alaiseksi. Tämä purettiin täysin vuoteen 1966 mennessä.

Israelin arabit osallistuvat valtiollisiin ja kunnallisiin vaaleihin. Arabeilla on myös omat edustajansa Knessetissä (Israelin parlamentti), ja arabeja on toiminut Israelin hallituksessa, Israelin korkeimmassa oikeudessa ja Israelin diplomaatteina ja suurlähettiläinä. Israelin kansalaisina arabiväestöllä on samat oikeudet terveys- ja sosiaalipalveluihin. Arabian kieli on Israelin toinen virallinen kieli, ja arabeilla on oma arabiankielinen koululaitos, joukkotiedotus, kirjallisuus ja teatteri.

Uskonnollisista ja siviilioikeudellisista asioista päättävät muslimeilla, druuseilla ja kristityillä vähemmistöillä omat uskonnolliset viranomaisensa. Toisaalta tietyissä asioissa, esimerkiksi sukupuolten välistä tasa-arvoa koskevissa, Israelin oma laki ohittaa joiltakin osin eri uskontojen säädökset. Siten esimerkiksi arabinaisten asema on Israelissa parempi kuin muualla Lähi-idässä, sillä Israelin laki takaa sukupuolten tasa-arvon ja kieltää esimerkiksi moniavioisuuden ja lapsiavioliitot.

Noin puolet Israelin arabeista asuu omissa kylissään Pohjois-Israelissa, missä he hoitavat kunnallispolitiikan ja - hallinnon. Arabeilla kuten muillakin israelilaisilla on kuitenkin oikeus vapaasti valita asuinpaikkansa Israelissa. Israelin pinta-alasta (27 800m²) 92% on valtion maata ja 8% yksityisten omistamaa. Israelin valtio ei myy maata, mutta vuokraa sitä kansalaisilleen uskontoon, rotuun tai sukupuoleen katsomatta.

Sekä Israelin valtio että monet israelilaiset vapaaehtoisjärjestöt tukevat arabien ja muiden vähemmistöjen kulttuuria Israelissa esimerkiksi myöntämällä apurahoja arabitaiteilijoille ja kirjailijoille ja tukemalla museoita ja kulttuurikeskuksia.

Ainoa lakisääteinen eroavuus Israelin arabi- ja juutalaiskansalaisten välillä on asevelvollisuus Israelin armeijassa. Israelin perustamisesta asti arabit on vapautettu asepalveluksesta. Tämä päätös tehtiin huomioon ottaen heidän uskonnolliset, kulttuuriset ja perhesiteensä palestiinalaisten ja muun Israelin kanssa konfliktissa olevan arabimaailman kanssa. Vapaaehtoinen asepalvelus on arabikansalaisille mahdollista. Israelin druuseille ja kirkiiseille asepalvelus on säädetty pakolliseksi heidän yhteisöjensä johtajien aloitteesta.

Israelin eri väestönosien erilaisista elämäntyyleistä, -arvoista ja ideologioista johtuen yhteistyö ja ymmärrys näiden välillä ei ole aina ollut kitkatonta. Israelissa toimii kuitenkin useita kansalaisjärjestöjä, joiden tavoite on yhteistoiminnan ja ymmärryksen lisääminen juutalaisten ja arabien välillä, esim. Beit Hagefen - arabi-juutalainen kulttuurikeskus ja Citizen Accord Forum.

6. Israelin arabien sosiaalinen ja taloudellinen asema

Israelin arabien elämänlaatu on noussut huomattavasti vuosien mittaan. Israelin itsenäistyessä arabisektorilla oli 46 koululaitosta (45 alkeiskoulua, 1 korkeakoulu), vuonna -81 vastaavat luvut olivat 462 koululaitosta (305 alkeiskoulua, 46 yläastetta, 54 lukiota, 37 ammatillista korkeakoulua, 2 maatalouskorkeakoulua ja 2 opettajankoulutuslaitosta). Vuodesta 1961 vuoteen 1996 arabien keskimääräinen koulutusaika nousi 1,2 vuodesta 10,4 vuoteen. Samana aikana vastasyntyneiden kuolleisuus putosi 46,4 promillesta 10 promilleen.

Israelin juutalaisväestön ja arabiväestön elintasossa on edelleen eroa. Syinä tähän eroavuuteen ovat mm. arabiväestön huomattavasti suurempi perhekoko, mikä pienentää perheen käytettävissä olevia varoja yhtä perheenjäsentä kohti; arabinaisten alhaisempi osallistuminen työelämään, mikä pienentää perheiden keskimääräisiä tuloja; arabien juutalaisia alhaisempi keskimääräinen koulutustaso, mikä johtaa yleensä pienempiin tuloihin; pienten arabiyhteisöjen rajoittunut taloudellinen infrastruktuuri, mikä johtaa arabiväestön korkeampaan työttömyyteen tai työllistymiseen ammatteihin, jotka eivät vaadi paljon tai lainkaan koulutusta. Asepalvelun suorittamisesta Israelin armeijassa seuraa lisäksi joitakin sosiaalisia ja taloudellisia etuja, joita vaille arabikansalaiset yleensä jäävät - toisaalta arabinuoret pääsevät työ- ja opiskeluelämään aiemmin kuin asepalveluksen suorittavat nuoret.

Israelin hallitus pyrkii tämän elintasoeron tasoittamiseen. Lokakuussa 2000 se päätti käynnistää pitkäaikaisen kehittämisohjelman arabiväestön sosiaalisen ja taloudellisen aseman parantamiseksi.  Ohjelman hinta on noin 4 miljardia shekeliä (miljardi dollaria). Hallituksen päätöksessä sanotaan: "Israelin hallitus pitää velvollisuutenaan tukea Israelin arabien sosio-ekonomista tasa-arvoisuutta ja oikeudenmukaisia olosuhteita, erityisesti koulutuksen, asumisen ja työllisyyden alueilla." Ohjelma toteutetaan Israelin hallituksen ja Israelin arabiviranomaisten yhteistyönä. Se pitää sisällään mm:

• - koulutukseen liittyviä hankkeita: uusien päiväkotien ja koulujen rakennushankkeita, koulutusjärjestelmän kehittämishankkeita, teknisten alojen ja muiden ammatillisten kurssien lisäämistä,
• - perheneuvoloiden ja hammasklinikoiden rakentamista,
• - rahoitusta arabiyhteisöjen uskonnollisten laitosten kunnostamiseksi ja kehittämiseksi,
• - rahoitusta kulttuuri- ja liikuntatilojen rakentamiseksi arabiyhteisöihin ja niiden toiminnan tukemista,
• - vanhojen arabikylien ja lähiöiden infrastruktuurin kunnostushankkeita ja noin 5000 uuden asunnon rakentamista niihin pääosin valtion maille,
• - arabialueiden tieverkoston kehittämistä,
• - kuuden teollisuusalueen rakentaminen arabialueille ja valtion yritystuen myöntämistä näihin perustettaville yrityksille,
• - erilaisten kauppa- ja palvelualueiden kehittämiseen, turismiin ja vapaa-aikaan liittyvien taloudellisten hankkeiden rahoittamista

7. Israelin arabit ja terrorismi

Israelin arabit ovat yleensä ottaen osoittaneet lojaaliutta Israelia kohtaan. Vuosien 1967, 1973 ja 1982 sotien aikana yksikään Israelin arabi ei osallistunut Israelin vastaisiin iskuihin tai sabotaaseihin. Sen sijaan monet arabit ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi paikkaamaan rintamalle lähteneiden miesten panosta siviilitöissä. Vuonna 2000 alkaneen toisen intifadan aikana Israelin arabit osallistuivat ensimmäistä kertaa joihinkin väkivaltaisiin mielenosoituksiin. Terroriaallon ennennäkemättömästä laajuudesta ja Israelin arabeihin kohdistetusta kiihotuksesta huolimatta heidän osallistumisensa Israelin vastaisiin terrori-iskuihin on kuitenkin ollut poikkeuksellista.

Suomen Take a Pen

Lähteet:

-Israel Information Center: A Free People n Our Land, Israeli Democracy and Pluralism, Jerusalem 2005

-Israel Ministry of Foreign Affairs: Facts About Israel: Minority Communities

-Israel's Declaration of Independence

-Know the Facts, A Historical Guide to the Arab-Israeli Conflict, ed. David Niv; Jerusalem 1985

-Israeli Central Bureau of Statistics

-Jewish Virtual Library: Human Rights in Israel and the Territories (Mitchell G. Bard)