Itsemurhapommittajan isän kirje

1.10.2002

Abu Saber M.G., nuoren palestiinalaisen itsemurhapommittajan isä, kirjoittaa Lontoolaisessa arabiankieleisessä Al-Hayat - päivälehdessä (1) seuraavaa:

"En pysty löytämään parempia sanoja aloittaakseni kirjeeni kuin Allahin sanat, jotka hän lausuu kallisarvoisessa kirjassa (Koraanissa): "Toimikaa Allahin tähden älkääkä heittäkö itseänne tuhoon oman käden kautta."(2) Kirjoitan tätä kirjettä riutuvin sydämin ja silmäni lakkaamatta vuotaessa kyyneliä. Meidän täytyy tänä aikana enemmän kuin koskaan ennen totella tuota Koraanin säettä, toimia Allahin tähden ja pidättyä itsetuhoisista teoista.

Neljä kuukautta sitten menetin vanhimman poikani, koska hänen ystävänsä houkuttelivat hänet ylistäen hänelle kuoleman tietä. He suostuttelivat hänet räjäyttämään itsensä eräässä Israelin kaupungissa. Kun poikani puhdas ruumis sinkoutui palasiksi, samalla hajosi myös minun elämäni yhdessä toivon ja elämänhalun kanssa. Siitä asti olen ollut kuin maan päällä kävelevä haamu, sen lisäksi että minä ja vaimoni yhdessä toisten poikieni ja tyttärieni kanssa olen joutunut kodittomaksi kotimme purkamisen tähden.

Mutta viimeinen pisara oli se, että kuulin vanhimman poikani - marttyyrin - ystävien alkaneen kierrellä kuin käärmeet toisen, ei vielä 17 täyttäneen poikani ympärillä, houkutellen häntä samalle tielle, jolle ohjasivat hänen veljensä, jotta myös hän räjäyttäisi itsensä kostaakseen veljensä puolesta, väittäen ettei hänellä ole mitään menetettävää.

Koko haavoitetusta ja vertavuotavasta isänsydämestäni, isän, joka on menettänyt sen mikä on hänelle kaikkein kalleinta maailmassa, käännyn palestiinalaispuolueiden johtajien puoleen ja heidän johtajiensa Hamasin ja Jihadin johtajien puoleen ja heidän sheikkiensä puoleen, jotka käyttävät hengellisiä ohjeita ja lausuntoja kiihottaakseen yhä uusia ja uusia palestiinalaisnuoria kuolemaansa tietäen täysin hyvin, ettei nuorten ihmisten lähettäminen räjäyttämään itsensä Israelin sydämessä pelota vihollista tai vapauta maata. Päinvastoin se voimistaa hyökkäystä, koska jokaisen sellaisen operaation jälkeen siviilejä kuolee, koteja tuhotaan ja palestiinalaiskaupunkeja ja -kyliä miehitetään uudelleen. Sitten nämä johtajat esiintyvät mediassa uhkaillakseen vihollista raskaamilla kostoilla sen barbaarisista teoista ja työntävät yhä uusia nuoria heidän kuolemaansa.

Kysyn sekä omasta että kaikkien isien ja äitien puolesta, joiden pojat ovat räjäyttäneet itsensä: Millä oikeudella nämä johtajat lähettävät nuoria ihmisiä, jopa aivan poikasia, heidän nuoruutensa kukassa kuolemaan? Kuka antoi heille hengellisen tai minkään muunkaan oikeuden houkutella lapsiamme ja kiihottaa heitä itsemurhaan?

Kyllä, sanon itsemurhaan, en marttyyriuteen. Termin vaihtaminen ja kaunisteleminen tai muutaman tuhannen dollarin maksaminen perheelle, jonka nuorukainen ei enää koskaan palaa, ei helpota järkytystä tai muuta peruuttamattomasti tehtyä. Rahasummat, joita maksetaan marttyyrien perheille aiheuttavat enemmän tuskaa kuin parantavat; ne saattavat perheen tuntemaan, että heille maksetaan lapsensa elämästä. Onko lapsen elämällä hintaa? Onko kuolemasta tullut ainoa tapa ajaa oikeuksia ja vapauttaa maa? Ja jos niin on, miksi ei yksikään sheikeistä, jotka kilpailevat keskenään siitä, kuka antaa kiihkeimmät uskonnolliset ohjeet, lähetä omaa poikaansa? Miksi ei yksikään johtajista, jotka eivät hillitse itseään ilmaisemasta iloaan ja hurmiotaan satelliittikanavilla joka kerta kun nuori palestiinalaispoika tai -tyttö räjäyttää itsensä, lähetä omaa poikaansa? Miksi tähän päivään mennessä emme ole nähneet yhdenkään näistä pojan tai tyttären vyöttäytyvän räjähdevyöhön ja toteuttavan teoissa eikä vain sanoissa sen, mitä heidän isänsä saarnaavat päivin ja öin?

Onko jihad, marttyyrius ja järjetön kuolema rajoitettu vain tietylle kansanosalle niiden koskematta joitakin? Eikö se, mikä pätee tavallisen ihmisen poikiin ja tyttäriin, päde johtajien poikiin ja tyttäriin? Kuinka kauan tämä itsepäinen kansa maksaa hintaa tästä idioottimaisesta politiikasta, joka on osoittautunut epäonnistuneensa täydellisesti hankkimaan edes pienen osan palestiinalaisten oikeuksia?

Mutta mikä raatelee sielua, kiduttaa sydäntä ja tuo kyyneleet silmiini enemmän kuin mikään muu, on nähdä näiden sheikkien ja johtajien - kuten Mahmoud Al-Zahar, Isma'il Abu Shanab ja Abd Al-'Aziz Al-Rantisi - varjelevan visusti lähettämästä poikiaan rähinään. Heti kun intifada alkoi, Al-Zahar lähetti poikansa Khaledin Amerikkaan, Abu Shanab lähetti poikansa Hassanin Britanniaan, ja (näin on väitetty lehdistössä) Rantisin vaimo esti lähettämästä poikaansa Muhammedia itsemurhaiskuun. Sen sijaan hänet lähetettiin Irakiin lopettamaan opintonsa siellä.

Suomen Take a Pen

Lähde: Memri, 8.10.2002

Viitteet: (1) Al-Hayat (Lontoo, 1.10.2002) (2) Koraani 2:195