Mitä On Terrorismi

Vapaustaistelija vai terroristi?

Dr. Boaz Ganor

ICT:n johtaja (International Institute for Counter-Terrorism)

Lause "toisen terroristi on toisen vapaustaistelija" ei ole ainoastaan klisee, vaan siitä on muodostunut yksi terrorisminvastaisen taistelun pääesteistä. Määritelmien ja käsitteiden muodostaminen on useimmiten puhtaasti teoreettinen kysymys - mekanismi, jolla tutkijat laativat sopivat parametrit - mittapuut - tutkimukselle, johon aikovat ryhtyä. Kuitenkin kun puhutaan terrorismista ja sissisodasta, termien määrittelyn vaikeudet tahtovat ylittää teoreettiset pohdinnat. Terrorisminvastaisessa sodassa käsitteiden määrittelemisen vaikeus on yksi ratkaiseva elementti kansainvälisen yhteistyön koordinoimisessa, joka perustuu nykyisin perinteisen sodankäynnin hyväksyttyihin sääntöihin.

1. Terrorismin määrittely: Nykytilanne
2. Terrorismia vai vallankumoustaistelua?
3. Terrorismia vai kansallista vapaustaistelua?
4. "Viattomat" tähtäimessä
5. Ehdotus terrorismin määritelmäksi
6. Sissisotaa vai terrorismia?
7. Yksilöity terrorismi ja kaupunkisissisota
8. Terrorismin ja sissisodan tavoitteet
9. Valtion osallistuminen terrorismiin
10.  Terrorismin määrittelyn tarpeellisuudesta
11.  Terrorijärjestöjen asenne terrorismin määrittelyyn
12.  Yhteenveto

1.Terrorismin määrittely: Nykytilanne

Akateemikot, poliitikot, turvallisuusasiantuntijat ja lehtimiehet käyttävät kaikki erilaisia terrorismin määrittelyjä. Jotkut määrittelyt keskittyvät terrorijärjestön toimintatapoihin, toiset painottavat terrorismin luonnetta ja motivaatiota, yksityisten terroristien toimintatapoja jne.

Kirjassaan "Political Terrorism" Schmidt ja Youngman viittaavat 109 erilaiseen terrorismin määrittelyyn, jotka he saivat kyselytutkimuksella alan johtavilta akateemisilta tutkijoilta. Näistä määritelmistä he erottelivat seuraavat usein toistuvat elementit niiden yleisyyden perusteella 1): väkivalta (esiintyi 83,5% määritelmistä); poliittisuus (65%); pelko, kauhun herättämisen painotus (51%); uhka (47%); psykologiset vaikutukset ja ennakoidut reaktiot (41,5%), ristiriita tavoitteiden ja uhrien välillä (37,5%); toiminnan tarkoituksellisuus, suunnitelmallisuus, systemaattisuus ja järjestelmällisyys (32%); taistelun, strategian ja taktiikan metodit (30,5%).

Vastaajilta kysyttiin myös seuraavat kysymykset: "Mitkä seikat terrorismin määrittelyssä ovat ratkaisematta?" Seuraavassa joitakin vastauksista 2):

            Rajanveto terrorismin ja muun poliittisen väkivallan välillä

1. Ovatko hallituksen terrori ja vastarintaterrori osa samaa ilmiötä
2. Terrorismin erottelu pelkästä rikollisuudesta, samanmielisten ryhmien välisistä selkkauksista ja teoista, jotka johtuvat mielisairauksista
3. Onko terrorismi pakkovallan, väkivallan, vallan tai vaikuttamisen alamuoto?
4. Voiko terrori olla laillista? Voivatko jotkut päämäärät oikeuttaa sen käytön?
5. Sissisodan ja terrorismin suhde
6. Rikollisuuden ja terrorismin suhde

Seuraava mielipiteen vaihto käytiin USA:n Lähi-idän asioista vastaavan varaulkoministerin avustajan Ned Walkerin ja Euroopan ja Lähi-idän alakomitean puheenjohtajan Lee Hamiltonin välillä koskien USA:n ja PLO:n välisen neuvottelujen taustoja. Otteet todistavat terrorismi-käsitteen käytön ongelmista 3):

Hamilton: No, kuinka määrittelette terrorismin, määrittelettekö sen ei-sotilaallisin termein?

Walker: Ulkoministeriön määritelmä, joka sisältyy vuosittaiseen terrorismiraporttiin, määrittelee sen poliittisesti motivoiduiksi iskuiksi rauhanomaisiin (non-combatant) kohteisiin.

Hamilton: Joten isku Israelin sotilasyksikköä vastaan ei ole terrorismia?

Walker: Se ei välttämättä tarkoita, etteikö sellaisella iskulla olisi hyvin suuri vaikutus siihen, mitä me ehdotamme tehtäväksi PLO:n kanssa.

Hamilton: Ymmärrän sen, mutta se ei olisi siis terrorismia.

Walker: Isku sotilaalliseen kohteeseen ei olisi sitä määritelmän mukaan. Mutta hetkinen - se ei ole aivan oikein. Tiedättekö, myös sotilaallisiin kohteisiin voidaan tehdä sellaisia iskuja, joita voidaan pitää selkeästi terrorismina. Se riippuu olosuhteista.

Hamilton: Hetkinen, luulin, että annoitte juuri ulkoministeriön käyttämän terrorismin määritelmän.

Walker: Siinä puhutaan termistä "rauhanomainen" (non-combatant), ei termistä "sotilaallinen" (military) tai "siviili".

Hamilton: Selvä, siis isku rauhanomaiseen kohteeseen on terrorismia?

Walker: Juuri niin.

Hamilton: Ja sotilaallinen voi olla "rauhanomainen"?

Walker: Tietenkin.

Hamilton: Ja tietenkin siviilikohteet ovat sitä.

Walker: Niin.

Hamilton: Mutta isku sotilaallista yksikköä vastaan ei olisi siis terrorismia?

Walker: Se riippuu olosuhteista.

Hamilton: Ja mitä ovat nuo olosuhteet?

Walker: En usko että olisi kovin hedelmällistä mennä erilaisten termien ja ehtojen kuvauksiin, joiden perusteella me tulemme määrittelemään jonkun PLO:n toimen terrorismiksi.

Vallitsevat terrorismin määritelmät sisältävät sekä käsitteellisiä että lauserakenteisiin liittyviä ongelmia. Ei siksi ole yllättävää, että vaihtoehtoisia positiivisempia mielleyhtymiä sisältäviä määritelmiä, kuten "sissiliikkeet", "maanalaiset liikkeet", "kansalliset vapautusliikkeet", "kommandojoukot" jne., käytetään usein kuvaamaan ja luonnehtimaan terrorijärjestöjen toimintaa. Yleensä näitä termejä käytetään ilman erityistä huomiota niiden sisältämiin viittauksiin, mutta toisinaan niiden käyttö on tarkoituksellista ja perustuu tiettyihin poliittisiin näkemyksiin. Turvautumalla tällaisiin tarkoitushakuisiin terrorismin määritelmiin terrorijärjestöt ja niiden kannattajat pyrkivät peittelemään terrorismin todellisuutta ja perustelemaan toimintaansa positiivisemmaksi ja laillisemmaksi. Luonnollisesti termit, jotka eivät vastusta liberaalien demokratioiden perusarvoja, kuten "vallankumoustaistelu" tai "kansallinen vapautus" jne., sisältävät vähemmän negatiivisia mielleyhtymiä kuin "terrorismi".

2. Terrorismia vai vallankumoustaistelua?

Salah Khalef (Abu Iyad) oli Jasser Arafatin varamies ja yksi Fatahin ja Musta syyskuu -terrorijärjestön johtajia. Hänen vastuullaan on useita murhia mukaan luettuna israelilaisten urheilijoiden murhat Münchenin olympialaisissa 1972. Perustellakseen näitä iskuja hän käytti taktiikkana "terrorismin" ja "poliittisen väkivallan" käsitteiden sekoittamista väittäen: "Luonnostani ja myös ideologisin perustein vastustan vakaasti poliittisia murhia ja yleisemmin terrorismia. Siitä huolimatta ja toisin kuin monet muut, en sekoita vallankumoustaistelua terrorismiin, tai operaatioita, jotka ovat poliittisia luonteeltaan, sellaisiin, jotka eivät sitä ole." 4)

Abu Iyad yrittää esittää terrorin ja poliittisen väkivallan kahtena erilaisena ja toisistaan erillisenä ilmiönä. Väitteen todellinen merkitys on siinä, että poliittinen motiivi saa toiminnan olemaan kunnioitettavaa, "tarkoitus pyhittää keinot". Tätä aihetta käsittelen tuonnempana.

3.Terrorismia vai kansallista vapautusta?

Melko laajasti käytetty tapa muuttaa kaikki terrorismin määrittelyt merkityksettömiksi on sekoittaa yhteen terroritoiminta ja kansallinen vapautustaistelu. Siten esimerkiksi Syyria on toistanut usein virallisena kantanaan, että se ei tue terroristijärjestöjä vaan kansallisia vapautusliikkeitä. Presidentti Hafez el-Assad sanoi vuonna 1986 puheessaan Syyrian ammattiyhdistysliikkeiden 21. kokouksessa:

Me olemme aina vastustaneet terrorismia. Mutta terrorismi on eri asia kuin kansallinen vapautustaistelu miehittäjää vastaan. Me vastustamme terroria...Siitä huolimatta me tuemme kansallisten vapautusliikkeiden taistelua miehittäjää vastaan. 5)

Pyrkimys sekoittaa "terrorismin" ja "kansallisen vapautuksen" käsitteet tulee esille useissa arabimaiden virallisissa julistuksissa. Esimerkiksi Kuwaitissa alkuvuonna 1987 pidetyn 5. islamilaisen huippukokouksen päätöslauselmassa sanotaan: "Kokous painottaa ehdotonta uskoa, että on tarpeen erottaa toisistaan brutaalit ja lainvastaiset terrori-iskut, joita yksityiset henkilöt, ryhmät tai valtiot suorittavat legitiimistä taistelusta, jota alistetut ja painostetut kansat käyvät mitä tahansa ulkomaista miehittäjää vastaan. Tämän taistelun hyväksyvät taivaallinen laki, inhimilliset arvot ja kansainväliset sopimukset.6)

Arabiliigan ulko- ja sisäasiainministerit toistivat tämän kannan vuoden 1998 huhtikuussa tapaamisessaan Kairossa. Asiakirjassa "Arab Strategy in the Struggle against Terrorism" ("Arabien strategia terrorisminvastaisessa sodassa") he painottivat, että "vapautukseen ja itsemääräämiseen" pyrkivät väkivaltaiset toimet eivät kuulu terrorismin kategoriaan, kun taas vihamieliset toimet hallituksia tai hallitsijoiden perheitä vastaan eivät ole poliittisia tekoja vaan rikollisia hyökkäyksiä.7) Tässä jälleen huomaamme pyrkimyksen oikeuttaa keino (terrori) tarkoituksen (kansallinen vapautus) perusteella. Riippumatta operaation luonteesta, jos on kyse "vieraan miehityksen ikeestä vapautumisesta", se ei ole terroria vaan legitiimiä ja oikeutettua toimintaa. Juuri tästä syntyy klisee "yhden terroristi on toisen vapaustaistelija", joka väittää että kaikki riippuu määrittelijän näkökulmasta ja maailmankuvasta. Leonid Brezhnev, Neuvostoliiton entinen presidentti, sanoi huhtikuussa 1981 Libyan presidentin Muammar Gaddafin vierailun yhteydessä: "Imperialistit eivät välitä kansan tahdosta eivätkä historian laeista. Vapautustaistelut aiheuttavat heissä suuttumusta. He kutsuvat niitä terrorismiksi." 8)

Yllättävää kyllä, monet länsimaalaiset ovat hyväksyneet sen virheellisen olettamuksen, että terrori ja kansallinen vapautus ovat kaksi ääripäätä legitiimin väkivallan käytössä. "Kansallinen vapaustaistelu" näyttäisi sen mukaan olevan positiivinen ja oikeutettu päämäärä tässä ketjussa, kun taas terrorismi olisi negatiivinen ja vastenmielinen. Tämän lähestymistavan mukaan olisi mahdotonta millekään organisaatiolle olla samaan aikaan kansallinen vapautusjärjestö ja terrorijärjestö.

Monet, jotka eivät ymmärrä näiden kahden käsitteen eroa, joutuvat todellisuudessa siihen semanttiseen ansaan, jonka terrorijärjestöt ja niiden liittolaiset ovat virittäneet. He yrittävät puolustella kansallisen vapautuksen kliseetä turvautumalla outoihin argumentteihin sen sijaan, että myöntäisivät, että silloin kun ryhmä tai organisaatio valitsee terrorismin keinokseen, heidän tavoitteensa eivät voi oikeuttaa heidän toimintaansa (kts. alla).

Benjamin Netanjahu siteerasi senaattori Jacksonia kirjassaan "Terrorism: How the West Can Win" ("Terrorismi: Kuinka länsi voi voittaa"): "Ajatusta, että yhden 'terroristi' on toisen 'vapaustaistelija', ei voi hyväksyä. Vapaustaistelijat tai vallankumoukselliset eivät räjäytä busseja, joissa on siviilejä; terroristit ja murhaajat tekevät niin. Vapaustaistelijat eivät kaappaa ja teurasta koululapsia; terroristit ja murhaajat tekevät niin...On häpeä, että demokratiat sallisivat kalliin sanan 'vapaus' liittyä terroristien tekoihin."9)

Myös professori Benzion Netanjahu oletti, a priori, että vapaustaistelijat eivät kykene suorittamaan terroritekoja: "Toisin kuin terroristi, vapaustaistelija ei koskaan tahallaan hyökkää viattomia siviilejä vastaan. Hän ei tahallaan tapa pieniä lapsia, viattomia ohikulkijoita kadulla, ulkomaisia vieraita tai muita siviilejä, jotka sattuvat asumaan konfliktialueilla tai ovat vain etnisesti ja uskonnollisesti samaa ryhmää alueella asuvien kanssa...Johtopäätös, joka meidän täytyy vetää kaikesta tästä todistusaineistosta on se, ettei terroristi suinkaan taistele vapauden puolesta vaan päinvastoin tuo mukanaan sortoa ja orjuutusta..." 10)

Tämä lähestymistapa vahvistaa terrorijärjestöjen yritystä esittää terrorismin ja vapaustaistelun olevan kaksi toisilleen vastakkaista käsitettä. Se toimii terroristien hyväksi tukemalla heidän väitettään, että koska he taistelevat ajaakseen pois jonkun, jota he pitävät vieraana miehittäjänä, heitä ei voi pitää terroristeina.

Väite, että vapaustaistelija ei voisi olla sekaantunut terrorismiin, on tietenkin perusteeton. Terrorijärjestö voi olla myös kansallisen vapautuksen liike, ja käsitteet "terroristi" ja "vapaustaistelija" eivät ole toisensa poissulkevia.

4."Viattomat" tähtäimessä

Eivät ainoastaan terroristit ja heidän liittolaisensa käytä terrorismin määrittelyä keinona omien tavoitteidensa ja tarpeidensa saavuttamiseksi, vaan myös terrorin kohteeksi joutuneiden maiden poliitikot käyttävät joskus sitä keinona painottamalla sen brutaaliutta. Yksi tavallisimmista tavoista kuvata terroristien julmuutta ja epäinhimillisyyttä on kuvata heidät "viattomien" vahingoittajiksi. Esimerkiksi Benjamin Netanjahu kirjassaan "Terrorism: How the West Can Win" sanoo, että terrorismi on "tarkoituksellista ja systemaattista viattomien uhkaamista, haavoittamista ja murhaamista pelon aikaansaamiseksi poliittisia päämääriä varten." 11)

Netanjahu muutti tämän määritelmän kolmannessa kirjassaan "Fighting Terrorism", jossa "viattomat" oli korvattu termillä "siviilit": "Terrori on tarkoituksellista ja systemaattista hyökkäystä siviilejä vastaan pelon aikaansaamiseksi poliittisia päämääriä varten."12) "Viaton" (toisin kuin "siviili") on subjektiivinen käsite, johon vaikuttaa määrittelijän näkökulma, ja siksi se ei voi toimia perustana terrorin määritelmälle. "Viaton" -käsitteen käyttö terrorismin määrittelyssä tekee määritelmän merkityksettömäksi ja muuttaa sen poliittisen pelin välineeksi. Termin "viaton" ongelmallisuus käy selkeästi ilmi seuraavasta Abu Iyadin lausunnosta:

"Niin jyrkästi kuin torjumme kaiken toiminnan, joka vaarantaa viattomien hengen - siis niiden maiden siviilejä vastaan, jotka eivät ole suoraan osallisia Israelin ja arabien väliseen konfliktiin - me emme tunne mitään tunnonvaivoja hyökkäyksistä Israelin sotilaallisia tai poliittisia aineksia vastaan, jotka käyvät sotaa Palestiinan kansaa vastaan...Israelin kostotoimet vaativat tavallisesti paljon kuolonuhreja palestiinalaisten siviilien joukossa - erityisesti kun Israelin ilmavoimat pommittavat sokeasti ja raakalaismaisesti pakolaisleirejä - ja on vain luonnollista että meidän pitää vastata tarkoituksenmukaisilla keinoilla estääksemme vihollista jatkamasta viattomien siviilien teurastusta."13)

Abu Iyadin mukaan viattomia uhreja ovat siviilit maissa, jotka eivät ole suoraan osallisia Israelin ja arabien väliseen konfliktiin (viitaten siihen, että siviilit Israelissa, mukaan lukien jopa lapset ja vanhukset, eivät ole viattomia), samaan aikaan kun hän kuvaa palestiinalaissiviilit viattomina uhreina.

5. Ehdotus terrorismin määritelmäksi

On kyse siitä, onko ylipäätään mahdollista saada aikaan objektiivista ja tyhjentävää terrorismin määritelmää, mikä voisi toimia yleisesti hyväksyttynä perustana akateemiselle tutkimukselle ja helpottaa kansainvälisen tason operaatioita terroritekojen suorittajia vastaan.

Tässä ehdotetun määritelmän mukaan terrorismi on väkivallan tai sen uhan tarkoituksellista käyttöä siviilejä tai siviilikohteita vastaan poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Tämä määritelmä perustuu kolmelle tärkeälle elementille:

1. Toiminnan olemus - väkivalta tai sillä uhkaaminen. Tämän määritelmän mukaan toimintaa, joka ei sisällä väkivaltaa tai sen uhkaa, ei määritellä terrorismiksi (kuten väkivallattomat protesti-iskut, rauhanomaiset mielenosoitukset, verokapinat jne.).

2. Toiminnan tavoitteet ovat aina poliittisia - eli tavoite on saavuttaa poliittisia tuloksia: vaihtaa hallitus, vaihtaa vallassa olevat ihmiset, muuttaa sosiaalista tai talouspolitiikkaa jne. Jos poliittista tavoitetta ei ole, niin kyseessä olevaa ei määritellä terrorismiksi. Väkivaltainen toiminta siviilejä vastaan ilman poliittista päämäärää on rikollista toimintaa, törkeää rikollisuutta tai pelkästään mielenvikaista toimintaa, jolla ei ole mitään yhteyttä terrorismiin. Jotkut oppineet haluavat lisätä ideologiset ja uskonnolliset päämäärät poliittisten tavoitteiden listaan. Yllä mainitun määritelmän hyvä puoli on kuitenkin se, että se on lyhyt ja niin tyhjentävä kuin mahdollista. Ilmaisu "poliittiset tavoitteet" on tarpeeksi laaja sisältämään myös tällaiset tavoitteet. Terrorismin määrittelyn kannalta on irrelevanttia, mikä poliittiseen päämäärään pyrkivän toiminnan motiivi on, olkoonpa se ideologinen, uskonnollinen tai jokin muu.  Tässä yhteydessä Duvallin ja Stohlin seuraava lausunto ansaitsee maininnan: "Motiivit ovat täysin irrelevantteja poliittisen terrorismin käsitteelle. Monet tutkijat eivät huomaa tätä ja siksi heillä on taipumus keskustella tietyistä motiiveista terrorismin loogisina ja tarpeellisina aspekteina. Useimmiten he vain hämmentävät analyysiä."14)

3. Terrorismin kohteena ovat siviilit. Siten terrorismi eroaa muista poliittisen väkivallan muodoista (sissisota, kansalaiskapina jne.). Terrorismi käyttää hyväkseen siviilien arkojen kohtien suhteessa suurta haavoittuvuutta - siviilikohteisiin tehtyjen iskujen aiheuttamaa valtavaa levottomuutta ja tiedotusvälineiden voimakasta reaktiota. Ehdotettu terrorismin määritelmä painottaa, että terrorismia ei ole poliittisen väkivallan alueelle joutuneille siviileille sattumalta aiheutunut vahinko, vaan tarkoituksellisesti siviilejä vastaan suunnattu toiminta. Tästä seuraa, että terrorismiksi ei tule kutsua välillisesti aiheutettua vahinkoa siviileille, joita käytetään ihmiskilpinä tai sotilaallisen toiminnan tai rakenteiden suojana, jos niitä vastaan tehty isku on alun perin tarkoitettu sotilaallista kohdetta vastaan. Tässä tapauksessa vastuu siviiliuhreista on sen, joka käyttää heitä ihmiskilpinä.

Ehdotettu terrorismin määritelmä puuttuu myös nykyisissä kansainvälisissä laeissa ja sopimuksissa olevaan aukkoon ja pyrkii kehittämään terrorisminvastaiselle kansainväliselle yhteistoiminnalle perustyökalun. Jotta saavutettaisiin mahdollisimman laaja yksimielisyys, määritelmän tulee perustua useimpien maiden hyväksymiin ja ratifioimiin sodankäynnin periaatteisiin ja lakeihin. Toisin sanoen, jotta saavuttaisimme hyväksyttävän terrorismin määritelmän, meidän täytyy laajentaa olemassa olevia perinteisen (maiden välillä käytävän) sodan periaatteita muodostaaksemme samanlaiset periaatteet epäkonventionaaliselle sodankäynnille.

Monet maat maailmassa kannattavat sitä näkökantaa ja ovat vahvistaneet sen kansainvälisillä sopimuksilla, että täytyy erottaa toisistaan kaksi ryhmää sotilaallisia toimijoita, jotka käyttävät voimaa saavuttaakseen tavoitteensa. Toisaalta ovat "sotilaat" - armeijan jäsenet, jotka tarkoituksella tähtäävät kilpailevien armeijoiden jäseniä - toisaalta "sotarikolliset" - aseellisten joukkojen tai armeijoiden jäsenet, jotka tarkoituksella tähtäävät siviilejä (kts. diagrammi 1). Tämä normatiivinen ja hyväksytty asenne aseellisia toimijoita kohtaan perinteisessä sodankäynnissä on mahdollista laajentaa epäkonventionaalisen sodankäynnin tilanteisiin (organisaation ja valtion välillä) ja siten myös terrorismin ja sissisodan erotteluun. Kuten mainittu, terrorismi on "väkivallan tai sen uhan tarkoituksellista käyttöä siviilejä tai siviilikohteita vastaan poliittisten päämäärien saavuttamiseksi", kun taas sissisota on "väkivaltaista taistelua, joka käyttää (tai uhkaa käyttää) väkivaltaa sotilaallisia kohteita, poliisivoimia ja poliittista johtoa vastaan saavuttaakseen poliittisia tavoitteita." Terrorismi eroaa siten sissisodasta sen käyttäjien toimintatavan ja kohteiden perusteella. Ainoa kysymys, joka pitää ratkaista, on se, tähtäävätkö väkivallan käyttäjät siviileihin vai sotilaallisiin kohteisiin saavuttaakseen päämääränsä.

Diagrammi1  

6. Sissisotaa vai terrorismia?

Terrorismia ja sissisotaa käytetään usein saman ilmiön vaihtoehtoisina niminä. Kuitenkin termillä "terrorismi" on negatiivisempi sävy, joka ikään kuin vaatii ottamaan kantaa, kun taas termi "sissisota" käsitetään neutraalimmaksi ja posiivisempia sivumerkityksiä sisältäväksi.

Yksi sissisota -käsitteen käytön ongelmista liittyy sen epämääräisyyteen. Yehoshafat Harkabi viittaa tähän epämääräisyyteen erotellessaan toisistaan "sissisodankäyntiä" ja "sissisotaa".15) Harkabi kuvaa "sissisodan" olevan pitkittynyttä näännytyssotaa, joka käyttää enenevässä määrin väkivaltaa, jossa säännöt ovat hämäriä, taistelulinjat vihollisen kanssa ovat häilyviä ja yksilöiden osuus sodankäynnissä painottuu. Tällaisen sodankäynnin kuluessa sissitaistelijat muuttuvat säännölliseksi aseistetuksi voimaksi, kunnes taistelu on voitettu ja toinen osapuoli lyöty.16) Samoin Huntington väittää, että "sissisodankäynti on sodankäynnin muoto, jossa strategisesti heikompi osapuoli omaksuu menetelmäkseen taktiset hyökkäykset rajallisesti valikoituihin paikkoihin, valikoituina aikoina ja valikoiduin menetelmin. Sissisodankäynti on heikomman osapuolen ase."17)  Harkabi painottaa, että terrorismia esiintyy säännöllisesti sissisodassa, ja osoittaa, että "sissitoiminta on nähtävä jatkumona lähtien satunnaisista ei välttämättä sotilaallisiin kohteisiin tehdyistä terrori-iskuista aina pitkittyneeseen sissisodankäyntiin ja yhteenottoihin armeijan voimien kanssa."18) Toiset näkevät sissisodan ja terrorismin kahtena erillisenä pisteenä väkivallan käytön jatkumossa.19)   

Toiset tutkijat taas vetävät selvemmän rajan sissisodankäynnin ja terrorismin välille. Esimerkiksi Walter Laqueur kirjoittaa: "Nykyaikainen terrorismi ei ole sissisodan uusi taso, vaan eroaa siitä olennaisissa suhteissa, ja myös siinä, että sen nousee toisesta traditiosta."20)

"Sissisodan olemus on luoda pesäkkeitä tai vapautettuja alueita maaseudulle ja synnyttää pieniä sotilaallisia yksiköitä, joiden voima, suuruus ja aseistus kasvavat vähitellen...taisteluun hallituksen joukkoja vastaan. Vapautetuille alueille sissit perustavat omat instituutionsa, tekevät propagandaa ja käyvät muihin avoimiin poliittisiin toimiin. Mikään näistä ei liity terrorismiin, jonka toiminnan perusta on kaupungeissa ja jonka pitää toimia salaa pienissä yksiköissä."21)

Ehud Sprinzak tiivistää tämän lähestymistavan seuraavasti: "Sissisota on pientä sotaa - samojen sääntöjen alaista kuin suuret sodat, ja siten eroaa terrorismista."22) David Rapaport lisää: "Perinteinen terroristin erotteleva luonnehdinta on hänen selkeä kieltäytymisensä hyväksymästä niitä perinteisiä moraalisia rajoja, jotka määrittelevät armeijan ja sissien toimintaa."23) Toisin kuin Laqueur, Paul Wilkinson erottelee terrorismin ja sissisodan painottamalla toista aspektia - siviilien vahingoittamista:

"Sissit saattavat taistella pienellä joukolla ja riittämättömin asein, mutta he voivat ja usein taistelevatkin sodankäynnin sääntöjen mukaan ottaen ja vaihtaen vankeja ja kunnioittaen ei-taistelevien oikeuksia. Terroristit eivät aseta mitään rajoja käytetyille keinoille ja usein turvautuvat laajoihin murhiin ja käyttävät yleistä terroria paikalliseen siviiliväestöön."24)

Diagrammi 2

Ehdottamamme määritelmä, kuten mainittu, erottelee terrorismin sissitoiminnasta sen mukaan, mikä on sen hyökkäyksen kohde. Määritelmän mukaan tahallisesti siviileihin tähdättyä iskua pidetään terrorismina, kun jos se taas kohdistuu sotilaalliseen tai turvallisuusviranomaisiin, silloin se on sissihyökkäys. Kaikki riippuu siitä, ketkä ovat aiotut uhrit. Ennen kaikkea määritelmä on tarkoitettu täyttämään tarve eri tapausten luokittelemiseksi ja analysoimiseksi joko "terrorismiksi" tai "sissitoiminnaksi".

Tämä määritelmä ei ole tarkoitettu erottelemaan toiminnan suorittavien organisaatioiden tyyppejä. Suurin osa organisaatioista, jotka turvautuvat väkivaltaan poliittisten päämäärien saavuttamiseksi eivät ole pidättäytyneet siviilien vahingoittamisesta siinä missä sotilaidenkin. Nämä järjestöt voidaan siis määritellä yhtä aikaa sekä terroristijärjestöiksi että sissiliikkeiksi.

Vaikkakin ehdotettu määritelmä liittyy erityisten iskujen luonteeseen, on silti mahdollista johtaa siitä tietyn organisaation määritteleminen joko terroristijärjestöksi tai sissiliikkeeksi. Voidaan esimerkiksi nojautua määrälliseen perusteeseen - verrata terrori-iskujen ja sissi-iskujen määrää järjestön suorittamista väkivaltaisista iskuista. Tai voidaan nojautua laadulliseen periaatteeseen sanoen, että jokainen järjestö, joka tekee iskuja siviilikohteisiin, on terrorijärjestö, ja että on epäolennaista, onko sama järjestö mukana myös sissitoiminnassa. Siten se väite, että jokainen sissijärjestö on myös vahingoittanut siviilejä, ei vaikuta terrorismin määrittelyyn. Tilanne, jossa järjestöt ovat samaan aikaan sekaantuneet sekä sissitoimintaan että terrorismiin, on suoraa seurausta siitä, ettei ole hyväksyttyä kansainvälistä määritelmää terrorismille ja sissisodankäynnille. Vain useimpien maailman maiden hyväksymä määritelmä, joka sisältää sopimuksen erilaisesta operatiivisesta toiminnasta terroriryhmiä ja toisaalta sissiryhmiä vastaan, voi estää näitä järjestöjä tekemästä "hinta-hyöty" -laskelmia valitessaan toimintansa muotoja.

Jos se vahinko, joka koituu järjestölle itselleen sen osallistumisesta terrorismiin, on suurempi kuin se vahinko, joka sille koituu sissitoiminnasta, voi todennäköisyydellä olettaa, että jotkut järjestöt keskittyvät sissitoimintaan terrorismin sijasta. Niin kauan kuin ei ole kansainvälisesti hyväksyttyä sopimusta terrorin ja sissitoiminnan erottelemiseksi ja niin kauan kuin sellaiseen sopimukseen ei liity sopimusta eriasteisista sanktioista, ei pitäisi olla yllätys, että järjestöt valitsevat terrorismin ja sissitoiminnan välillä omien operatiivisten rajoitustensa tai olosuhteiden mukaan.

Se väite, että terrorismi ja sissitoiminta kuuluvat samaan käsitteelliseen jatkumoon empiiriseen todistusaineistonkin perusteella, ei myöskään ole ristiriidassa ehdotettujen terrorismin ja sissitoiminnan määritelmien kanssa. Sellainen tilanne on varmasti mahdollinen, että järjestö päättää siirtyä terrorismista sissisotaan - ja päinvastoin - ja että järjestön luonne siten muuttuu pääasiassa terrorismiin sekaantuneesta pääosin sissisotaa käyväksi.

7. Yksilöity terrorismi ja kaupunkisissisota

Ehdotettu määritelmä jakaa terrorismin ja sissisodan neljään alaryhmään: 1) yksilöity terrorismi erotuksena 2) mielivaltaisesta terrorismista, ja 3)maaseutusississota erotuksena 4) kaupunkisissisodasta (kts. diagrammi 3). Maaseutusississota on "väkivallan käyttöä sotilaallisia toimijoita ja turvallisuusvoimia vastaan niiden toiminta-, sijoitus- tai kuljetusalueilla poliittisten päämäärien saavuttamiseksi." Siitä erotuksena kaupunkisissisota on "isku johonkin urbaaniin sotilaskohteeseen tai sotilashenkilöä, turvallisuusviranomaista tai poliittista päätöksentekijää vastaan tehty hyökkäys, jonka tarkoituksena on saavuttaa poliittisia päämääriä." Mielivaltainen terrorismi tarkoittaa "väkivallan käyttämistä siviilikohteita vastaan välittämättä uhrien henkilöllisyydestä pelon levittämiseksi suurempiin väestöryhmiin poliittisten päämäärien saavuttamiseksi." Siitä erotuksena yksilöity terrorismi on "väkivallan käyttämistä valittuihin siviilikohteisiin tai tiettyä yksilöä vastaan, joka symboloi jotakin yleisölle tai hyökkääjille, mutta joka ei toimi poliittisena päätöksentekijänä."

Yksi vaikeimpia kohtia terrorismin ja sissitoiminnan määrittelyssä on erottaa

kaupunkisissisota yksilöidystä terrorismista. Molemmat lähestyvät toisiaan ja joskus niitä voidaan käyttää vaihtoehtoisesti. Itse asiassa kaupunkisissisotaa onkin käytetty usein terrorismin synonyyminä. Schmidt väittää, että "terrorismin ja kaupunkisissisodan samaistamista ei ole ainoastaan käytetty sekä poliittisena propagandana että toisin päin syyllistämisenä, vaan sitä ovat käyttäneet myös yhteiskunnalliset ja poliittiset tutkijat."25)

Yllämainittujen määritelmien mukaan yksilöidyn terrorismin ja kaupunkisissisodan ero on tarkoitettujen uhrien identiteetissä. Sotilaallista toimijaa tai johtavaa poliitikkoa (joka määrää politiikan suunnan mukaan lukien terrorisminvastaisen politiikan) vastaan suunnattu hyökkäystä pidetään sen mukaan kaupunkisissisotana. Jos uhri on kuitenkin siviili, jolla ei ole poliittista päätäntävaltaa vaan ainoastaan enimmillään poliittista ja yhteiskunnallista symbolimerkitystä (tunnettu laulaja, toimittaja, entinen poliittinen johtaja, tuomari, yhteisön tai etnisen ryhmän johtaja jne.), sitä pidetään yksilöidyn terrorismin muotona ehdotetun määritelmän mukaan.

8. Terrorismin ja sissisodan tavoitteet

Terrorismin määrittelyn kannalta sen tavoitteilla ei ole merkitystä (niin kauan kuin tavoite on poliittinen). Terroristilla ja sissillä saattaa olla täysin samat tavoitteet, mutta he valitsevat eri keinot niiden saavuttamiseksi.

Erilaisten sekä terroristi- että sissijärjestöjen tavoitteista voisimme mainita esimerkiksi kansallisen vapautuksen (maa-alueen vapauttaminen miehityksestä), vallankumous (hallituksen vaihtaminen), anarkismi (kaaoksen luominen), vallalla olevan sosio-ekonomisen systeemin vaihtaminen jne. Luonnehtimalla terrorismin siviilikohteita vastaan suunnatuksi toiminnaksi sen sijasta, että perustaisimme määritelmän väkivallan tavoitteiden mukaan, kumoamme väitteen "yhden miehen terroristi on toisen vapaustaistelija". Hyökkäyksen kohteen ja sen tavoitteen erottelu osoittaa, että käsitteiden "terroristi" ja "vapaustaistelija" yhteensopimattomuus ei riipu määrittelijän henkilökohtaisesta näkökulmasta. Pikemminkin näiden käsitteiden välillä on kyse olennaisesta erosta, joka perustuu toiminnan tavoitteiden ja toimintatapojen erottamiseen. Kuten mainittu, järjestö määritellään terroristijärjestöksi sen toimintatavan ja sen hyökkäysten kohteiden mukaan, kun taas jonkun ilmiön kutsuminen "vapaustaisteluksi" perustuu järjestön toiminnan tavoitteisiin.

Diagrammi 2 kuvaa, että epäkonventionaalinen sota (järjestön ja valtion välillä) saattaa sisältää sekä terrorismia että sissitoimintaa, jonka taustalla on erilaisia ja toisistaan riippumattomia tavoitteita. Kansallisen vapautuksen valepuvun taakse naamioituminen ei vapauta terroristijärjestöä vastuusta toiminnastaan. Ei ainoastaan se väite, että "yhden miehen terroristi on toisen vapaustaistelija", ole epätosi, vaan epätosi on myös se väite, että "tarkoitus pyhittää keinot". Kansallisen vapautuksen päämäärä voi joissakin tapauksissa oikeuttaa turvautumisen väkivaltaan sen ongelman ratkaisukeinona, joka alun pitäen oli syynä organisaation syntymiseen. Siitä huolimatta järjestön pitää silti toimia sodan sääntöjen mukaisesti suunnaten toimintansa sotilaallisten ja turvallisuuskohteiden valloittamiseen, lyhyesti: sen täytyy rajoittua sissitoimintaan. Kun järjestö rikkoo nämä säännöt ja ottaa siviilit tahallisesti kohteikseen, siitä tulee terroristijärjestö objektiivisten mittapuiden mukaan riippumatta määrittelijän subjektiivisesta kannasta. 

Joskus saattaa olla vaikeaa määritellä, onko hyökkäyksen uhri todella ollut siviili tai onko hyökkäys siviilejä vastaan ollut todella tahallista. Tällaiset tapaukset voidaan nimetä "harmaaksi alueeksi", joista päätetään todistusaineiston ja oikeudellisen harkinnan perusteella. Ehdotettu määritelmä voi siksi olla käyttökelpoinen oikeudenkäytössä rikollisen toiminnan määrittelyssä ja kategorisoinnissa. Joka tapauksessa ehdotetun määritelmän käyttöön ottaminen vähentää huomattavasti "harmaan alueen" määrää marginaalitapauksissa.

9. Valtion osallistuminen terrorismiin

Kuinka pitäisi tämän terrorismin ja sissisodankäynnin määritelmän perusteella määritellä valtioiden osallistuminen terroristi-iskuihin? On huomattava, että valtion suorittamat väkivaltaiset toimet siviilejä vastaan ovat kiellettyjä kansainvälisillä sopimuksilla ja selkeästi määriteltyjä sotarikoksiksi (sotatilanteessa) tai rikoksiksi ihmisyyttä vastaan (muissa tilanteissa). Nämä määritelmät ovat johtaneet sotilaallisten toimijoiden ja poliitikkojen siviilejä vastaan käyttämän väkivallan kansainväliseen delegitimointiin, mutta sen sijaan on yhä aukko koskien väkivaltaa, joka kohdistuu järjestöihin kuuluviin yksilöihin tai yksilöihin poliittisin perustein.

Valtiot voivat osallistua terrorismiin eri tavoin, lähtien yleisen tuen antamisesta eri tasoilla terroristijärjestöille, operationaalisesta avusta, aloitteen tekemisestä iskuun tai iskun johtamisesta aina valtion virallisten elinten suorittamiin terrori-iskuihin. Kaikki valtion terrorismiin sekaantumisen muodot on tavallisesti laitettu yleisten "terrorivaltio"- tai "valtion sponsoroima terrorismi" -kategorioiden alle. Tällainen määritelmä on otettu poliittiseksi aseeksi: kilpailevat valtiot nimittävät toisiaan sillä, ja terrorijärjestöt käyttävät sitä niistä valtioista, jotka toimivat niitä vastaan.

Kysymystä valtion sekaantumisesta terrorismiin on käsitelty artikkelissa "Valtion sponsoroiman terrorismin vastustaminen" (Countering State-Sponsored Terrorism, ICT:n paperi, No 1). Siinä ehdotamme seuraavaa luokitusta valtioille, jotka ovat sekaantuneet terrorismiin:

1)Valtiot, jotka tukevat terrorismia - eli valtiot, jotka tukevat terroristijärjestöjä antamalla rahallista apua, ideologista tukea, sotilaallista tai operationaalista apua.

2)Valtiot, jotka operoivat terrorismilla - eli valtiot, jotka tekevät aloitteita, johtavat ja suorittavat terrori-iskuja sellaisten ryhmien kautta, jotka ovat sen omien organisaatioiden ulkopuolella.

3)Valtiot, jotka käyttävät terrorismia - eli valtiot, jotka suorittavat terrori-iskuja omien virallisten elintensä kautta - turvallisuusviranomaisten, tiedustelupalveluiden tai agenttiensa avulla. Toisin sanoen nämä valtiot tähtäävät tahallisesti toisten valtioiden siviilejä saavuttaakseen poliittisia tavoitteita ja ilman sodanjulistusta.26) Kuten aiemmin mainittu, kansainvälisten sopimusten mukaan valtion virallisten elinten kautta suorittama väkivalta siviilejä vastaan sodan tai miehityksen aikana on katsottava rikoksiksi enemmin kuin terrorismiksi.

Useat valtiot ovat ottaneet osaa hyökkäyksiin terrorijärjestöjen johtajia vastaan - niitä vastaan, jotka suunnittelevat ja ideoivat iskuja, operationaalisten yksikköjen johtajia vastaan, sabotoijia ja järjestöjen johtajia vastaan. Tällä perustella näitä valtioita on usein syytetty itse sekaantumisesta terrorismiin. Ehdotetun terrorismin määritelmän perusteella (ja laittamalla syrjään kysymykset terrorisminvastaisen sodan laillisuuden rajoista ja valtioiden oikeudesta taistella terroristeja vastaan toisen suvereenin valtion alueella) valtion toimia terroristeja vastaan ei voida määritellä "terrorismiksi" jo pelkästään sen perusteella, että terroristit eivät ole siviilejä. Terroritoimintaan sekaantuneet yksilöt, huolimatta siitä käyttävätkö univormuja vai eivät, ovat sulkeneet itsensä pois siviilien joukosta, eivätkä siviilejä suojelevat säännöt kosketa enää heitä. Aivan kuten määritelmä näkee päätöksentekijät sissisodan "legitiimeiksi" kohteiksi, samoin terroristien, jotka johtavat terrorijärjestön operationaalisia, hallinnollisia tai poliittisia siipiä, ottamista kohteeksi ei pidä nähdä terroritoiminnaksi, koska nämä henkilöt ovat vastuussa järjestön politiikasta ja päätöksenteosta.

10. Terrorismin määrittelyn tarpeellisuudesta

Kuten mainittu, terrorismin määrittely ei ole ainoastaan teoreettinen kysymys, vaan sillä on ensiarvoisen tärkeää operatiivista merkitystä. Terrorismi ei ole enää paikallinen ongelma, joka koskee vain joitakin maita, vaan kansainvälisiä aspekteja sisältävä asia. Terrorijärjestöt voivat tehdä iskuja eri maissa, terrorin uhrit voivat edustaa eri kansallisuuksia, terrorijärjestöjen toimistoja, päämajoja ja koulutusleirejä toimii eri maissa; terrorijärjestöt saavat suoraa ja epäsuoraa apua eri mailta, ne värväävät tukea erilaisilta etnisiltä yhteisöiltä ja varmistavat rahallisen tuen ympäri maailmaa. Koska terrorismi on kansainvälinen ilmiö, myös terrorismin vastaisten toimien tulee olla kansainvälistä luokkaa. Tehokkaan kansainvälisen strategian luominen vaatii sopimusta siitä, mitä vastaan toimimme - ts. tarvitsemme terrorismin määritelmän. Kansainvälinen toiminta terrorismia vastaan siihen tapaan kuin se alkoi 90-luvun puolivälissä ja huipentui G7-maiden kansainvälisiin sopimuksiin, Sharm el-Sheikin kokoukseen jne, ei voi johtaa operatiivisiin tuloksiin niin kauan kuin osanottajat eivät pääse sopimukseen määritelmästä. Jos emme vastaa kysymykseen, mitä on terrorismi, emme voi vaatia vastuuseen valtioita, jotka tukevat terrorismia emmekä voi ottaa mitään askeleita terroristijärjestöjä ja niiden liittolaisia vastaan. Tästä aiheesta voi lukea lisää artikkelissa "YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1269 puutteet", kts. myös YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma nro 1269.

Ilman terrorismin määritelmää on mahdotonta muotoilla tai saada hyväksytyksi kansainvälisiä sopimuksia terrorismia vastaan. Selkeä erimerkki terrorismin määrittelyn tarpeellisuudesta koskee terroristien luovuttamista. Vaikka monet valtiot ovat solmineet kahden- tai monenkeskeisiä sopimuksia koskien erilaisia rikoksia, niin henkilöiden luovuttaminen poliittisten loukkausten tähden on usein nimenomaan suljettu pois - ja terrorismin taustat ovat aina poliittisia. Tämä porsaanreikä sallii monien valtioiden vältellä velvollisuuttaan luovuttaa henkilöitä, joita etsitään terroritoiminnan tähden. Eivät ainoastaan sellaiset valtiot kuin Italia ja Ranska ole kieltäytyneet luovuttamasta terroristeja esittäen poliittisia syitä. Myös Amerikassa, heinäkuussa 1988, brooklyniläinen tuomari hylkäsi liittovaltion syyttäjän pyynnön Abed el Attan luovuttamisesta (Amerikan kansalainen, jota epäiltiin osallisuudesta Länsirannalla vuonna 1986 tapahtuneeseen linja-autoon kohdistuneeseen iskuun, missä kuoli 4 ihmistä). Tuomari sanoi, että isku oli "poliittinen teko", osa miehitettyjen alueiden kansannousua ja PLO:n keino saavuttaa sen "poliittisia tavoitteita". "Länsirannalla tämän päivän kapinalliset voivat olla huomispäivän johtajia." Tuomarin mukaan tämä oli "poliittinen syyte", minkä takia se ei kuulunut siihen ryhmään rikoksia, joita koskee USA:n ja Israelin välinen luovutussopimus.

Diagrammi 3

Itse asiassa terrorismin määrittelyn tarpeen voi nähdä jokaisella tasolla terrorisminvastaisessa taistelussa (kts diagrammi 3). Noita tasoja ovat:

1.Lainsäädäntö ja rangaistukset: hyväksytyt lait ja säädökset, jotka tarjoavat turvallisuusviranomaisille välineen terrorisminvastaisessa taistelussa. Terrorismin määrittely on tarpeen säädettäessä lakeja, joiden tarkoitus on kieltää terrorismi tai sen avustaminen, säädettäessä minimirangaistuksista tai rahoituksen ja varojen takavarikoinnista. Jos hyväksyttyä määritelmää ei saada aikaan, tällä lainsäädännöllä ei ole arvoa. Lainsäädännön ja rangaistusten täytyy erottaa terrorismi tavallisista rikoksista, vaikka ne saattaisivat olla käytännön tasolla identtisiä. Erillisen lainsäädännön ja rangaistusten tarve terrorismia varten johtuu siitä, että terrorismi - toisin kuin tavallinen rikollisuus - muodostaa sen poliittisen ulottuvuuden takia muodostaa valtavan vaaran koko yhteiskuntaa ja sen normeja, vallassa olevaa hallitusta ja yleisesti koko väestöä kohtaan.

2. Kansainvälinen yhteistyö: kansainvälisesti hyväksyttyä terrorismin määritelmää tarvitaan vahvistamaan maiden välistä yhteistyötä terrorisminvastaisessa taistelussa sekä varmistamaan sen tehokkuus. Tämä tarve on erityisen ilmeinen kaikessa siinä, mikä koskee kansainvälisten terrorisminvastaisten sopimusten formulointia ja ratifiointia - sopimuksia, jotka kieltävät terrori-iskujen suorittamisen, varojen siirron terrorijärjestöille, valtioiden tuen terrorijärjestöille, kaupalliset siteet valtioihin, jotka sponsoroivat terrorismia, ja sopimuksia, jotka määräävät terroristien luovutuksesta.

3. Valtiot, jotka tukevat terrorismia - moderni terrorismi on kasvavassa määrin riippuvainen kansojen tuesta. Valtiot, jotka tukevat terrorismia, käyttävät terrorijärjestöjä välineenä omien tarkoitusperiensä saavuttamiseen, kun taas järjestöt ovat riippuvaisia niiden taloudellisesta, sotilaallisesta ja operationaalisesta avusta. Jotkut järjestöt ovat niin tiiviisti riippuvaisia valtioiden avusta, että niistä tulee "marionetteja", jotka toimivat noiden valtioiden aloitteesta ja niiden ohjauksessa ja tuella. Ei ole mahdollista taistella tehokkaasti terrorismia vastaan katkaisematta terroristijärjestöjen ja noiden valtioiden tiivistä sidettä. Tuota sidettä taas ei voi katkaista sopimatta yleisestä terrorismin määritelmästä ja siten myös valtioista, jotka tukevat terrorismia, ja toimista niitä vastaan.

4. Hyökkäävä toiminta: valtion, joka taistelee terrorismia vastaan, on pidettävä aloite käsissään. Samaan aikaan pitää pyrkiä rajoittamaan niin pitkälle kuin mahdollista terroristijärjestöjen operationaalista kapasiteettia. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi terroristijärjestöjä vastaan pitää käydä jatkuvaa hyökkäystä. Valtiot, jotka omaksuvat puolustautuvan kannan, nauttivat yleistä sympatiaa, kun taas yleisesti arvostellaan niitä maita, jotka omaksuvat hyökkäävän linjan. Jotta taataan kansainvälinen tuki valtioille, jotka taistelevat terrorismia vastaan ja ehkä myös yhteiset operaatiot, tarvitaan kansainvälisesti hyväksyttyä terrorismin määritelmää, joka erottaa vapaustaistelun (jolla on tietty legitimiteetti) terroritoiminnasta. 

5. Asenne terrorismia tukevaan väestöön: terrorijärjestöt nojautuvat usein niihin positiivisesti suhtautuvan väestön tukeen. Tehokas väline terroritoiminnan rajoittamiseen on heikentää järjestön kykyä saada tukea, yhteistyötä ja apua väestöltä. Terrorismin määrittely voisi auttaa myös tässä päättämällä uusista pelisäännöistä sekä paikallisesti että kansainvälisellä tasolla. Silloin mikä tahansa järjestö, joka suunnittelee terrorin käyttöä poliittisten päämääriensä saavuttamiseksi, ottaa riskin legitimiteettinsä menettämisestä, vaikka paikallinen väestö tukisikin sen pyrkimyksiä.

6. Tiedotustoiminta: määritelmä, joka erottaa terrorismin muista väkivaltaisista toimista mahdollistaa kansainvälisen kampanjan, jonka tarkoitus on viedä terrorijärjestöiltä legitimiteetti, rajoittaa niiden saamaa tukea ja herättää yhdistetty kansainvälinen rintama niitä vastaan. Terroritoiminnan legitimiteetin - joka tavallisesti juontaa juurensa eri maiden tendenssistä samaistua joihinkin terrorijärjestöjen tavoitteisiin - purkamiseksi terroritoiminta pitää erottaa sissitoiminnasta ja nähdä ne kahtena väkivaltaisen taistelun erilaisena muotona, jotka edustavat eri tasoja legitiimiyden kannalta. 

11. Terrorijärjestöjen asenne terrorismin määrittelyyn

Terrorismin määritelmä ei vaadi sitä, että terrorijärjestöt itse hyväksyvät sen. Siitä huolimatta kansainvälisen sopimuksen saavuttaminen on helpompaa ja objektiivisempaa, mitä enemmän määrittelyssä otetaan huomioon terrorijärjestöjen ja niiden tukijoiden vaatimuksen ja näkökannat. Kuten mainittu, ehdotettu määritelmä tekee eron terrorismin ja sissisodankäynnin välillä sekä moraalisella että käsitteellisellä tasolla. Jos sitä sovelletaan oikein, se saattaa haastaa järjestöt, jotka nyt ovat sekaantuneet terrorismiin, hylkäämään sen ja keskittymään ainoastaan sissisotaan. Kuten mainittu, useimmat tällä hetkellä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla aktiivisesti toimivat järjestöt ovat sekaantuneet sekä terrorismiin että sissisotaan; loppujen lopuksi kansainväliset sopimukset eivät erottele näitä kahta toisistaan. Sen tähden ei ole minkäänlaisia sääntöjä siitä, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä epäkonventionaalisessa sodankäynnissä, ja terroristeja ja sissitaistelijoita rangaistaan samankaltaisilla rangaistuksilla. Henkilöt, jotka suorittavat terrori-iskun tai osallistuvat sissisotaan, tietävät, että heitä odottaa samanlainen rangaistus, hyökkäävätpä he sotilaallista kohdetta tai päiväkotia vastaan. Terrori-iskua voidaan pitää moitittavampana, koska se kohdistuu lapsiin, mutta näiden toimien legitimiteetti päätellään poliittisten tavoitteiden mukaan. Näiden olosuhteiden vallitessa terrori-iskun suorittaminen on houkuttelevampaa, koska sillä on paljon laajempi vaikutus, se on helpompi ja vähemmän riskialtis suorittaa.

Jos kansainvälisesti otetaan käyttöön ehdotettu määritelmä, joka erottelee terrorismin ja sissisodan, ja sen mukaisesti jätetään poliittiset tavoitteet huomiotta, se voisi motivoida terrori-iskujen suorittajia arvioimaan uudelleen aikeitaan ja valitsemaan sotilaalliset kohteet siviilikohteiden sijaan ja sissisodan terrorismin sijaan sekä moraalisin perustein että "hyöty-hinta" -harkinnan perusteella. 

Moraalinen harkinta: Monet terrorijärjestöt joutuvat vaivaamaan itseään kysymyksellä niiden moraalisesta oikeutuksesta vahingoittaa siviilejä, ja tämä kysymys heijastuu niiden kirjallisuudessaan ja terroristien haastatteluissa. Esimerkiksi PFLP:n (Popular Front for the Liberation of Palestine) aktivisti Walid Salam väitti joulukuussa 1996, että "PFLP:n aktivistien joukossa yhä useammat vastustavat iskuja siviilejä vastaan, sellaisia kuten Ramallahissa eilen. He eivät vain sano sitä julkisesti sisäisen kurin ja yhtenäisyyden säilyttämisen takia."27) Jotakin tästä dilemmasta voi myös nähdä Hamasin johtajan sheikki Ahmed Jassinin sanoissa: "Meidän uskontomme mukaan on kiellettyä tapaa nainen, vauva tai vanha mies, mutta jos sinä tapat minun sisareni, tyttäreni ja poikani, silloin minun on oikeus puolustaa heitä."28)  Tämä huoli selittää miksi sellainen järjestö kuin Hamas ilmoittaa tehtyään iskun siviilikohteeseen hyökänneensä sotilaalliseen kohteeseen. Jos maat tunnustavat periaatteen tukeutumisesta sissisotaan legitiimien poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja yhdistyvät tuomiossaan terrorismia kohtaan, he lisäävät tätä moraalista painetta, joka on jo olemassa terrorijärjestöissä.

Hyötynäkökulmat: Jos iskujen suorittajat tietävät, että hyökkäys päiväkotiin tai muuhun siviilikohteeseen ei ole koskaan hyväksyttyä, että sellaiset hyökkäykset tekevät heistä etsittyjä ja luovutettavia terroristeja, että ne vievät legitimiteetin heidän poliittisilta pyrkimyksiltään ja että heitä tullaan kiinni saatua rankaisemaan kovemmin kuin sissitaistelijoita, he saattavat harkita kahdesti ennen kuin valitsevat terrorin toimintatavakseen. Ottamalla käyttöön ehdotettu terrorismin määritelmä, muotoilemalla toimintaa rajoittavat säännöt ja päättämällä sopivista samassa linjassa olevista rangaistuksista saadaan terrorijärjestöt pohtimaan tarkemmin "hyöty-hinta"-suhdetta. Yksi tapa vahvistaa tätä trendiä terrorijärjestöissä on, kuten mainittu, sopia erilaisista rangaistuksista koskien terrorismia ja sissisotaa. Esimerkiksi pitäisi harkita mahdollisuutta terrorismista epäiltyjen tuomista rikostuomioistuimen tuomittavaksi erityisillä terrorismia koskevilla syytteillä, kun taas sissisotaan syyllistyneille voitaisiin suoda sotavangin asema.

Ehdotettu terrorismin määritelmä voi todella auttaa terrorisminvastaisessa taistelussa monilla erilaisilla operatiivisilla tasoilla. Hyväksytty määritelmä, joka voi toimia kansainvälisen terrorisminvastaisen toiminnan perustana, voi ennen kaikkea saada terrorijärjestöt harkitsemaan toimintaansa. Niiden täytyy kohdata kysymys, pitävätkö ne itsepäisesti kiinni terrorismista ja ottavat kaikki ne riskit, jotka sellaisesta itsepäisyydestä seuraavat: legitiimiyden menettäminen, erityisten ja kovien rangaistusten kohteeksi joutuminen, kansainvälisen koordinoidun vastustuksen kohtaaminen (sisältäen sotilaallisetkin operaatiot), järjestön tuki- ja rahallisten kanavien vahingoittuminen. Kansainvälisen yhteisön tulee vahvistaa terrorijärjestöjen moraalisia ja hyötynäkökohtiin liittyviä paineita ja luoda selkeä politiikka, jota seuraa hyväksytyn määritelmän perusteella sovitut vastaavat rangaistusmuodot.

12. Yhteenveto

On erittäin tärkeää, että luomme laajasti kansainvälisesti hyväksytyn terrorismin määritelmän, joka mahdollistaa kansainvälisen toimimisen terrorijärjestöjä vastaan. Tämänkaltaisen määritelmän tulee nojautua samoihin periaatteisiin, joista on sovittu perinteisen (so. valtioiden välisen) sodankäynnin yhteydessä, ja laajentua niistä koskemaan epäkonventionaalisia sotia (järjestön ja valtion välillä).

Terrorismin määritelmä tulee olemaan perustana ja operationaalisena työkaluna parannettaessa kansainvälisen yhteisön kykyä taistella terrorismia vastaan. Se tekee mahdolliseksi terrorismin vastaisten lakien ja erityisten rangaistusten säätämisen niitä vastaan, jotka suorittavat terrori-iskuja, ovat niihin osallisina tai tukevat niitä, ja se mahdollistaa lakikoodeksin ja kansainvälisten sopimusten muotoilut terrorismia, terroristijärjestöjä ja terrorismia tukevia valtioita vastaan sekä niitä yrityksiä vastaan, jotka käyvät kauppaa näiden kanssa. Samalla terrorismin määritelmä estää terrorijärjestöjen pyrkimykset niiden legitimointiin ja vähentää järjestöjen nauttimaa kannatusta sen väestönosan parissa, joka on halukas avustamaan niitä (toisin kuin sissitoiminnan kohdalla). Lopuksi terrorismin määritelmän operatiivinen käyttö saattaa motivoida terrorijärjestöjä moraalisten ja hyötynäkökohtien arvioinnin kautta vaihtamaan terroritoiminnasta muihin vaihtoehtoisiin toiminnan muotoihin (kuten sissisotaan) saavuttaakseen poliittiset tavoitteensa, ja siten rajoittaa kansainvälisen terrorismin kenttää.

Pyrkimys terrorismin määrittelyyn on joskus lähes yhtä vaikeaa kuin terrorisminvastainen taistelu itse. Nykyistä näkökantaa, jonka mukaan on tarpeetonta ja lähes mahdotonta sopia terrorismin objektiivisesta määrittelystä, on pitkän aikaa pidetty "poliittisesti korrektina". Tämän artikkelin tarkoitus on kuitenkin osoittaa, että objektiivisen, kansainvälisesti hyväksytyn terrorismin määritelmä on mahdollinen tavoite ja että tehokas terrorisminvastainen taistelu vaatii sitä. Mitä nopeammin maailman kansat tajuavat tämän, sen parempi.

Boaz Ganor on Kansainvälisen terrorisminvastaisen instituutin (International Policy Institute for Counter-Terrorism) johtaja. Hän on suorittanut kandidaatintutkinnon poliittisista tieteistä Heprealaisessa yliopistossa ja maisterintutkinnon politiikan tutkimuksessa Tel-Avivin yliopistossa. Hänen maisterintyönsä aihe oli "Terrorismi ja yleinen mielipide Israelissa". Hän valmistelee paraikaa tohtorinväitöskirjaa aiheesta "Israelin terrorisminvastainen strategia".

Boaz Ganor konsultoi pääministeri Benjamin Netanjahua tämän valmistellessa viimeaikaista kirjaansa "Fighting Terrorism". Hän on myös toiminut turvallisuusanalysoijana Israelin hallituksen terrorisminvastaisessa ministeriössä. Nykyään hän luennoi aiheista, jotka liittyvät terrorismiin ja terrorisminvastaiseen sotaan.

Boaz Ganor on kirjoittanut lukuisia artikkeleita terrorismista sekä hepreaksi että englanniksi. Hänen englanninkielisiä artikkeleitaan ovat mm.: