Hamas-Liikkeen Taustaa

Hamas merkitsee intoa, se on lyhenne nimestä Harakat al-Muqawima al-Islamija, Islamilainen vastarintaliike. Se on Gazassa vuonna 1946 perustetun muslimiveljeskunnan sivuhaara. Alussa liike oli melko huomaamaton, ja sen pääpyrkimys oli muuttaa palestiinalainen yhteiskunta uskonnollisesti orientoituneeksi. Se ei alussa osallistunut erityisesti Israelin-vastaiseen taisteluun, vaikka sen yksittäiset jäsenet siihen osallistuivatkin.

Vuoden 1967 sodan jälkeen muslimiveljeskunnan näkyvin osa oli Ahmed Jassinin vuonna 1973 perustama Mujama, joka oli klinikoita, lastentarhoja ja koulutusta järjestävä hyväntekeväisyysjärjestö. Israelin siviilihallintoviranomaiset rohkaisivat sitä hakemaan rekisteröidyn hyväntekeväisyysjärjestön statusta vuonna 1978, ja siten Israel epäsuorasti rahoitti sitä, osittain myös vähentääkseen PLO:n statusta palestiinalaisalueilla. Mujama kuitenkin teki samaan aikaan ideologista kasvatustyötä etenkin Gazan Islamilaisen yliopiston kautta, josta tuli sen keskus. 80-luvun puoliväliin mennessä siitä oli tullut palestiinalaisalueiden suurin yliopisto (4500 opiskelijaa).

Yliopiston ulkopuolella Mujamalla oli vain rajallinen kannatus. Liikkeen poliittiset pyrkimykset kuitenkin lisääntyivät 80-luvulla, se mm. teki iskuja epäislamilaisiksi määrittelemiään laitoksia kuten elokuvateattereja, kasinoita ja alkoholia anniskelevia tai myyviä paikkoja vastaan. Sen poliittinen toiminta ajoi sen myös konfliktiin Israelin kanssa, ja vuonna 1984 Israel pidätti 13 sen johtajaa, joukossa Ahmed Jassinin. 80-luvulla muslimiveljeskunnasta irtaantui ryhmiä, mm. Islamilainen Jihad, jonka pääsanomana oli Palestiinan islamilainen vapautus. Vuonna 1985 Mujamalla oli jäseniä Gazassa 2000.

Hamas syntyi vuonna 1988, jotta muslimiveljeskunta voisi osallistua tuolloin käynnissä olleeseen ensimmäiseen intifadaan. Sen perustajia olivat mm. Ahmed Jassin, Abdel Rantisi, Khaled Meshaal ja Mahmud Zahar. Elokuussa 1988 julkaistu peruskirja on antisemiittinen dokumentti, joka painottaa liikkeen islamilaista luonnetta ja sitoutumista aseelliseen taisteluun koko Palestiinan alueen vapauttamiseksi.

Hamasiin luotiin kolme erillistä siipeä: poliittinen siipi, jota johtivat Jassinin lähimmät liittolaiset (Shanab, Yazuri, Rantisi ja Zahhar) ja jonka tehtävänä oli jäsenten hankinta ja varojen keruu lähinnä Persianlahden maista. Järjestön tiedusteluosaston tehtävänä oli sisäinen kurinpito Gazassa, ja se toteutti esimerkiksi epäilemiensä kollaboraattoreiden teloituksia. Myöhemmin se sulautui yhteen militantin Al-Kassam-prikaatiksi kutsutun siiven kanssa. Hamas toimi soluina, mikä teki siitä Israelin turvallisuusviranomaisille hankalan vastuksen. Israel ei juurikaan aloitteellisesti puuttunut Hamasin toimintaan pitäen sitä edelleen ennen kaikkea sosiaalisena reformiliikkeenä ja siten myös mahdollisena neuvottelukumppanina. Tämä käsitys muuttui, kun Hamas alkoi kidnapata ja tappaa israelilaisia sotilaita.

Aseellinen toiminta, jonka liike oli alussa julistanut yhteen sopimattomaksi uskonnon kanssa, nähtiin nyt muslimiveljeskunnan kasvavan nationalismin merkkinä. Ensimmäisen Persianlahden sodan aikana Hamas ei kannattanut Saddam Husseinia toisin kuin Arafatin johtama PLO. Tämän seurauksena Persianlahden maat rupesivat tukemaan Hamasia PLO:n sijasta, ja niiden arvellaan lahjoittaneen jopa 28 miljoonaa dollaria kuukausittain Hamasille (Saudi-Arabia pääasiassa). Tämä mahdollisti Hamasin kehittymisen johtavaksi hyväntekeväisyysjärjestöksi palestiinalaisalueilla, mikä luonnollisesti lisäsi sen kannatusta merkittävästi.

90-luvulla Hamasin ja PLO:n aseellisesta siivestä muodostuneen Fatahin välillä oli aseellisia välikohtauksia. Vuonna 1992 palestiinalaisia kuoli yhteenotoissa Israelin armeijan kanssa noin 100, kun taas Hamas ja Islamilainen Jihad surmasivat toisinajattelevia palestiinalaisia tuona aikana 220 (Martin Gilbert: Israel s.561). Yhteenottojen seurauksena Fatah kävi Hamasin kanssa sovitteluneuvotteluja, joissa sovittiin keskinäisestä väkivallasta pidättäytymisestä ja lisääntyvästä yhteistoiminnasta liikkeiden välillä. Israelin ja PLO:n johdon neuvotellessa rauhanprosessista palestiinalaisääriliikkeet Hamas etunenässä kehittivät uuden aseen rauhanneuvotteluja vastaan: itsemurhaiskijät.

6.4.1994 Hamasin jäsen tappoi 8 israelilaista Afulassa. Viikkoa myöhemmin toinen Hamasin jäsen räjäytti itsensä bussissa Haderassa ja surmasi 6 ihmistä. Itsemurhaiskijöille luvattiin, että sinä hetkenä kun he vuodattavat ensimmäisen veripisaransa he saavat kaikki syntinsä anteeksi ja siirtyvät paratiisiin. Rabin ei missään tapauksessa halunnut katkaista rauhanneuvotteluja, sillä hänen mukaansa niiden viivyttäminen iskujen takia olisi terrorin palkitsemista.

Lokakuun 1994 alussa Hamasin terroristit kidnappasivat nuoren israelilaissotilaan Nahshon Wachsmanin ja vaativat, että 200 Hamasin jäsentä vapautetaan Israelin vankiloista tai muuten panttivanki tapetaan. Rabinin kanta oli, että Hamasin kanssa ei neuvotella. Hamas julkaisi videon, jossa näytettiin kauhuissaan olevaa nuorta sotilasta. Israel yritti vapauttaa rynnäköllä Wachsmanin, mutta Hamasin terroristit teloittivat hänet. Hamasin jäsenet juhlivat teloitusta Gazan kaduilla. Kaksi päivää Wachsmanin murhan jälkeen Israel ja Jordania allekirjoittivat rauhansopimuksen, jota seurasi taas Hamasin itsemurhaisku bussissa Ramat Ganissa, missä 22 ihmistä kuoli, joukossa mm. holocaustista selvinnyt Pnina Rapoport. (Martin Gilbert: Israel, s.569,573)

Palestiinan itsehallinto yritti käyttää ulkomaisia lahjoitusvaroja korvatakseen Hamasin sosiaalisen verkoston palveluja, mutta ei painostanut Hamasia Oslon sopimusten mukaisesti luopumaan terrorismista. 90-luvulla erityisesti Gazassa oli yhteenottoja Hamasin ja Palestiinan itsehallinnon välillä. Seurauksena Palestiinan itsehallinto sopi Hamasin kanssa, että sen sallitaan toimia kunhan se ei vastusta Palestiinan itsehallintoviranomaisia.

Toisen intifadan aikana (syksystä 2000) Hamasista tuli sekä poliittisesti että aseellisesti yhä aktiivisempi. Se teki yhdessä Fatahin Al-Aksan marttyyrien prikaatin kanssa kymmeniä itsemurhaiskuja Israeliin. Tuona aikana Hamasin ja Islamilaisen Jihadin kannatus nousi edelleen yli 30 %:iin. Yhdysvallat ja Eurooppa luokittelivat Hamasin terroristijärjestöksi, ja myös Saudi-Arabia lakkasi tukemasta sitä. Sen sijaan Iranista tuli Hamasin päärahoittaja (Iran rahoittaa myös 70-luvun lopulla muodostettua ei-palestiinalaista shiialaista Hizbollahia, joka tekee terrori-iskuja Israelia vastaan Libanonista käsin).

Hamasin suosio nousi edelleen Israelin surmattua täsmäiskuilla sen johtajat Ahmad Jassinin (3/2004), ja Abdel Azziz Rantisin (4/2004). Hamas ja PLO:n johtama itsehallinto aloittivat neuvottelut Hamasin ottamisesta mukaan palestiinalaishallintoon ja PLO:n kattojärjestön jäseneksi.

Maaliskuussa 2005 Mahmoud Abbasin noustua palestiinalaisten presidentiksi ja PLO:n johtajaksi palestiinalaisryhmittymät tapasivat Kairossa. Tapaamisessa sovittiin Israelin vastaisen aseellisen taistelun väliaikaisesta rauhoittamisesta. Samalla Hamas ja Islamilainen Jihad ilmoittivat liittyvänsä PLO:on, ja Hamas ilmoitti osallistuvansa Palestiinan parlamenttivaaleihin.

Suomen Take a Pen

Lähteet:

-Intelligence and Terrorism Information Center: Profile of the Hamas movement, 12.2.2006

-http://www.globalsecurity.org/military/world/para/hamas.htm

-Martin Gilbert: Israel, A History, Morrow 1998